Ajattelin aluksi otsikoksi:"MInkälainen asenne synnyttää sotia." Mutta kun en osaa vastata kysymykseen, niin jätin kysymyksen pois. Sodat nyt vaan ovat lähellä ajatusmaailmaani. Haluaisin oppia ymmärtämään sotia, että mitä niissä noin niinkuin sosiologisella tasolla tapahtuu. Mikä naksahtaa yhteiskunnassa että aletaan tappamaan ihmisiä. Ja oikeutetaan se sanomalla, että ne eivät ole meitä. Samaa sukua, samaa perhettä, samaa yhteiskuntaa, samaa mitä vaan. Jo sosiologian opinnoissa (joista sain arvosanaksi 4/5) minua kiinnosti ajatus, jonka jostain tenttikirjasta sain, että miten "me" ja "ne" erottuvat toisistaan. "Sinä olet paha" - koska minä olen hyvä ja olemme eri puolilla, vastakkain.

Vietin iltapäiväni ystäväni Mohammadin kanssa. Nyt meidän keskeiset roolit ovat selvät. Minä olen "opettaja" ja hän "oppilja" ihan vain sen vuoksi, että minä olen natiivi suomalainen ja osaan syntymälahjana tämän kielen jota hän tahtoo opetella. Muistin onnekseni että netissä on google translatori, joka kääntää jopa suomea arabiaksi. Tämän vuoksi oli helpompi edetä tilanteissa, joissa joku uusi asia meni yli hänen tähän asti oppimansa. Vaikein lause jonka käänsin oli:"Minä en välitä onko ihminen suomalainen vai ei-suomalainen. Maailma on ihmisten yhteinen" Tämä tuli tilanteessa, jossa hän kyseli minun tai meidän suhtautumista venäläisiin. Yritin myös kertoa hänelle että en lähtökohtaisesti inhoa tai vihaa venäläisiä vaan kyse on aina yksilöistä. Yritin myös sanoa, että en myöskään välttämättä pidä kaikista suomalaisista vaikka he ovat minun maanmiehiäni. Suomessa on ilmeisen hyvä olla, kun Mohammad (näin sukunimenkin kun neuvoin häneltä Sol:in työnhakukaavakkeen täyttämisessä, mutta se ei jäänyt mieleeni) sanoi, että miksi hän ei syntynyt suomalaiseksi. Netistä katsoimme myös hetken Liberia videota youtubesta, mutta ystäväni sanoi, että laita se kiinni, hän ei halua nähdä sotaa. Julmahan se video onkin. Miten ihminen, joka tappaa toisen ihmisen voi koskaan kuvitella olevansa hyvä? No, tietenkin ainoastaan kuvittelemalla (paino sanalla kuvitella) että se toinen joka kuoli oli paha. Siinä kai on sodan logiikka. Siinä on myös syy, miksi pitäisi kirjoittaa maailmaan lisää kirjoja: osoittamaan, että vanhat asenteet ja kuluneet kliseet joilla vastakohtaisuuksia synnytetään on väärä.

"Maailma on ihmisten yhteinen" - eikö se kuulosta jo poliittiselta sloganilta? Nimenomaan politiikkaan minä tahtoisin päästä mukaan. Se on "salainen" (ei siis enää) haaveeni.

Minulla oli todella hyvä iltapäivä. Silloin kun olin 19 vuotias olin teatterileirillä ja rakastuin mieheen, joka oli s. 1958. Mohammad on s. 5.6.1988. Hän sanoi, että olen sen näköinen kuin olisin syntynyt 1980 - luvulla. Pieni kohteliaisuus siis. Eikä hänkään kyllä vaikuta siltä kuin olisi 22 vuotias. Silmien ympärillä on jo ryppyjä ja silmissä ilme että ne ovat nähneet ---- niin, sodan. 
Se minun nuoruuteni rakkaus tahtoi, että minä olisin opettanut hänelle teatteria. Tämä mies, joka on siis ystäväni, ei rakkaani (joskin voisin ottaa aiheeksi, miten rakkaus ja ystävyys ovat käsitellyt Raamatussa...) tahtoo, että opettaisin hänelle suomenkieltä. Heidän silmänsä olivat ihan samannäköiset. Elämää nähneet, jollain tavalla kärsineet mutta siitä viisastuneet.

Seuraavan kerran tapaan hänet kahden viikon kuluttua.
Hänelle pitäisi löytää vaimo...Kuka haluaa 22 v. palestiinalaisen miehen?

ps. tämä pitäisi kirjoittaa uudelleen, jotka esim. alun kirjoitukset olisivat ymmärrettävämmät, mutta koska tämä on blogi elämästäni, niin asiatkin tuleva enemmän lennossa. On kuitenkin ihanaa kun on ystäviä.