Päivisin teen gradumuistiinpanoja. Tänään sain käytyä läpi 20 sivua, eilen vähemmän sillä istuin Itäkeskuksen kirjaston ala-aulassa (koska olin sitä ennen ollut haastattelussa kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireenhallintakurssille) ja vietin aikaani palestiinalaisen arabin kanssa. Nimekseen hän sanoi Mohammad ja oli ollut Suomessa vasta kaksi kuukautta. Hänellä oli palava halu oppia suomea, siitä me keskustelimme. Hän kysyi kielestä sitä ja tätä ja pisti asiat ylös. Osasi suomea jo paljon paljon paljon paljon enemmän kuin suomessa vuodesta 2004 asti asunut aviomieheni. Tämä 1988 syntynyt arabipoika tajusi vasta sen jälkeen kun olin näyttänyt poikani kuvan, että olen naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Ei ihme, että pojalla on kova halu oppia suomea, sillä hän ei puhu englantia paljon eikä hyvin. Arabian lisäksi hän puhuu italiaa. 23 vuotias mies ja minä voisin olla hänen äitinsä, jos olisin tullut raskaaksi 17 vuotiaana. Etsii tyttöystävää tietenkin. Etuhammas oli lohjennut. Gazasta. Myönnän, minun piti muutaman kerran toistella mielessäni mantraa:"Mene paha pois, mene, mene paha pois" kun mieleeni hiipi sopimattomia ajatuksia. Poika ei vaikuttanut niin nuorelta - kasvoissa, ihossa oli eletyn elämän jäljet. Voisin kuvitella, että hammaskin on lohjennut kivenheitossa ei olutpullon aukaisussa, kuten suomalaisella voisi olla. Aion tavata hänet muutaman viikon kuluttua uudelleen Itäkeskuksen kirjastossa. Poikaparka oli miltei itkemässä kun kertoi millaista hänen elämänsä nyt on. Aamulla kotona, sitten heti aamusta kirjastoon, sitten iltapäivällä kieltä oppimaan ja sitten taas kotiin yksin. Kun hän ensimmäistä kertaa kysyi, että voiko hän olla ystäväni, minä heti totesin hänelle, että olen naimisissa. Tämän "seikkailun" jälkeen oma aviomies näytti niin paljon komeammalta ja sielukkaammalta kuin aiemmin ja puhuimme enemään kahdestaan. Arkirutiinit, ne latistavat jotain.

19.2.2011 on Vuotalossa teatteriesitys joka perustuu Mauri Kunnaan /  Kunnaksen kirjaan ja on nimeltään Avaruusseikkailu. Liput ainoastaan 4 €. Toivottavasti esitys on hyvä, sillä me menemme mussun kanssa sitä katsomaan. Tulevana sunnuntaina on messu läheisessä Merirastin kappelissa klo 17 ja sinne ovat lapset tervetulleita. Hyvä, sillä kirkkoon mussu on tahtonut ja olen ollut vähän epävarma sinne viemisen suhteen koska onhan jumalanpalvelus niin pitkä. Tämä Merirastin kappeli on ihan meitä lähellä.

Gradu etenee hyvin, mutta deadline taitaa siirtyä keväästä jouluun. Olen lukenut Jonas Gardellin kirjaa Jeesuksesta ja sieltä ilmestyi gradunkin (Levinas) suhteen oivallinen ajatus:"Kerta toisensa jälkeen meidän täytyy harjoitella tunnistamaan Jumala lähimmäisemme kasvoissa ja ymmärtämään, että meidän suhteemme häneen on yhtä kuin meidän suhteemme Jumalaan." (s. 243). Niin kauhean suuria ajatuksia, että pienen ihmisen on niitä miltei mahdoton toteuttaa. Tuo lause voisi olla ihan hyvin lähdeviitteenä ja Levinasin nimi perässä, mutta Emmanuel (Levinas) menee vielä pitemmälle. Meidän tulee ottaa vastuu toisesta ihmisestä. Minun pitää kyllä nyt mennä "ajatusvihkoni" luo ja kirjoittaa sinne, että pitääkö meidän samalla olla tuomareita jotta voimme kantaa vastuun toisen syyllisyydestä, johon hänen tekonsa ovat hänet johtaneet. Helpompi on pyörittää "transsendenssi" ja "metafyysinen" käsitteitä. Ne ovat jotenkin niin suuria ja kauniita sanoja.