"Oletko sinä äiti tyttö vai nainen?" kysyi mussu-murmelini aamulla minulta.

Päiväkirjaani kirjoitin, että en tiedä koska kuolen. Ihan vain sen takia, että tietäisin, ehdinkö tehdä eläessäni kaikki ne asiat, joita tahtoisin tehdä. Olen kuitenkin nyt 40 vuotiaana lähempänä kuolemaani kuin syntymääni, sillä en usko että elän 80 - vuotiaaksi.

Luen juuri Aila Meriluodon julkaistua päiväkirjaa "Tältä kohtaa 1975-2004" ja sekin saa ajattelemaan tätä omaa ajallisuuttaan. Että onko sitä tarpeeksi avoin tutustumaan uusiin ihmisiin, jotka voisivat olla rikkaus oman elämän kannalta. Nyt kun on kevät niin tuntuu, että jaksaa ja voi. Varsinkin auringonpaisteella odottaa kadulla kävellessä, että minä tahansa hetkenä voi tapahtua jotain tärkeää. Kadullahan minä tutustuin aviomieheenikin kun olin tarpeeksi avoimesti hänelle hymyillyt.

Tänään alkaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireidenhallintakurssi. Kestää 15 krt. Meriluodon päiväkirjasta selviää, että hänen toinen aviomiehensä oli kaksisuuntainen mielialahäirikkö. Hypomaanisessa vaiheessa loistava älykkö, maniassa osteli kaikkea ja flirttaili myyjille. Sitten tuli toinen vaihe, masennus ja depressio. Lisäksi heillä käytettiin alkoholia paljon. Aila kirjoittaa, että jokainen valitsee sairautensa. Minulla on onneksi sellainen sairaus, joka voi olla hallinnassa. Lääkkeet, ettei hypomania etene maniaksi ja sitä myöten sotke koko elämää. Ja kun on sotkenut koko elämänsä tulee vastapainoksi syvä masennus. Minulla noita masennuksia on ollut vähemmän. Eilen oli sellainen olo kirjastolla, että tuleeko tästä nyt hypomania vai mikä on kyseessä, kun tuntui siltä, että ruumis kramppasi, tärisytti käsiä. Mutta kyse oli vaan sitten ollut siitä että join vain kivennäisvettä ja kaksi energiajuomaa ja en ollut syönyt mitään. Heti kun sain ruokaa olo helpottui. Onneksi.