Onkohan lapseni hyvin herkkä aistimaan tunnelmia, kun hän eilen illalla nukkumaan jo mentyämme kyseli, että kuolevatko isä ja äitä. Ja että kun kerran kuolevat niin milloin. Annoin lupauksen, että emme kuole ennen kuin hän on aikuinen. Ei siinä oikein voi selittää, että jos ei tule sairauksia tai onnettomuuksia niin sitten. Selkeä lupaus oli mielestäni parempi vaihtoehto. Arvatenkin tästä asiasta keskustellaan vielä useamman kerran. Kesällä hän näkee Pohjois-Karjalassa ukkinsa eli minun isäni, joka ilmeisesti lähtee ensimmäisenä meistä. Täyttää 72 v. ja on sairas, asuu vielä kotonaan tosin. Yhtälö on nyt vaikea rakentaa, että mitä kuoleman jälkeen kun perheemme uskoo Jeesukseen. Että selittää se sillä tavalla että lapsi sen ymmärtää+ että pitääkö tämä uskomus edes paikkansa. Että kaikki eivät usko tällä samalla tavalla. Niin, no ehkä yksinkertaisin ja ymmärrettävin tapa on sanoa, että kuoleman jälkeen päästää Jumalan luo (kun uskotaan Jeesukseen?). Ja ollaan ikuisesti taivaassa. Siinähän se. Eihän tämä tämän vaikeampaa ollutkaan. Tästä taas näkee, että kirjoittaminen auttaa ajattelemaan joskus.

Eilen oli gradun kanssa maanantai vaikeuksia. Käynnistymisongelmia, mutta sain kuitenkin taas muutaman lauseen esseeseen ja innostui taas. Luen kirjaa Totality and Infinity, joka on Levinasin pääteos. Sen jälkeen menen kirjaan Otherwise than being or beyond essence. Se on Levinasin toinen pääteos, jossa hän pyrkii vastaamaan filosofi Derridan esittämään kritiikkiin. Teen muistiinpanoja mielestäni matemaattisella tarkkuudella, että jokainen viite menee oikeaan paikkaan.

Aurinko vaikuttaa suotuisasti mielentilaan, joka on valoisa, mutta ihan terveen alueella. Minulla on todellakin ikää sen verran, että voin elää fiiliksen mukaan. Jos joku asia tuntuu tuovan jotain negatiivista voin irrottautua siitä ja katsoa muuhun suuntaan. Minulla on oikeus olla onnellinen.