Sain luettua loppuun Aila Meriluodon päiväkirjan "Tältä kohtaa. 1975-2004". Sen jälkeen lainasin kaksi Meriluodon runokirjaa Kimeä metsä, joka voitti Tanssiva karhu palkinnon sekä Miehen muotoinen aukko vuodelta 2005. Ehkä itsekin kirjoittaisin muutaman runon nuo luettuani.

Mussu on ollut kiinnostunut siis kaikista näistä elämänkysymyksistä. "MIksi", "Mitä" "Miten". Ja minä keksin hänelle lennossa vastauksia. Nämä kysymykset ovat tärkeitä ja vastaukset samoin. Ei niitä niin montaa kuitenkaan tule. Haluaisin oikeastaan pysäyttää ajan tähän kohtaa. Mussu on juuri oikeanikäinen nyt. Olisi vielä pitemmänkin aikaa. Sitten tulee koulu ja äiti jää etäisemmäksi. Ellei sitten jaeta lukuharrastusta ja käydä kirjastossa yhdessä? Katsota elokuvia yhdessä? Pitäisi elää yhdessä ajassa vain, mutta se on niin vaikeaa - ja saa kai tulevaisuutta kuitenkin suunnitella?

Mussu sanoi minulle, että hän olisi tahtonut syntyä tytöksi.
Onko ohimenevä juttu ja saako vielä hyvän pojan identiteetin.
Siihen minä en voi paljoa vaikuttaa. Mielestäni kuitenkin leikit  nukkien kanssa ovat vähän poikamaisempia kuin tytöillä. Ei pukemista ja riisumista vaan tapahtumia.
Saa nähdä jääkö haikailemaan tyttöjen juttujen perään sitten sen jälkeen kun raja tyttöjen ja poikien juttujen välillä on suurempi ja sosiaalinen paine mennä poikien joukkoon on suurempi.