Tämä avioero - avioerohakemus on turvakodin huoneen pöydälläni ja täytetty niiltä osin kuin sen voin tehdä - on siinä mielessä helppo, koska Christian, poikani, tahtoo myös että isä muuttaa pois ja pääsisimme asumaan siihen asuntoon, jossa asuimme. Siellä on pojalla kivat kaverit ja päiväkoti lähellä. Itseäni pelottaa vain se, että miten sitä tottuu olemaan "yksin" (siis kuitenkin kaksin, kun on Christian) kun on tottunut, että on kaksi aikuista. Mutta siis puhtaalla omallatunnolla voin jättää mieheni joka n. kaksi kuukautta on haukkunut minua hulluksi ja laiskaksi ja likaiseksi akaksi (dirty Woman Being). Kun on mielialapäiväkirjan "normaalissa" eli nollassa (muut vaihtoehdot masennus tai mania >>> paitsi onhan mielaiaoja myös Väsymys, etc.) se on vain ollut sellaista "nalkutusta". Mutta nyt kärjistyttiin, että uhkailu:"Minä hakkaan sinut" meni toteutuksen asteelle. En ole niin hullu että menisin sinne takaisin. Nyt tiedän mitä pelätä, kun toinen sanoo, että hän lyö. Ja Victor (aviomieheni, pian entinen) (sukukirjoihin jää hänen nimensä toki - ja kuka huomaa, että se oli afrikkalainen mies - no jaa, tuleehan sinne myös hänen afrikkalainen sukunimensä) on tosiaan nyt n. 2 kk lietsonut itseensä sitä vihaa, että minulla ei ole mitään arvoa. Että olen huono ja paha. Hän sanoi että olen hullu - ja ei siinä mitään, niin olenkin - minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Jos tulee liikaa stressiä minun aivoni menevät hälytystilaan eivät toimi kuten normaalisti (tämä neuropsykologinen puoli kiinnosti oireidenhallintakurssilla eniten. Nyt ne loppuivat - ja lopulta tein kuten hoitaja ja lääkäri sanoivat, menin turvakotiin. En kuitenkaan taksitolpan kautta, koska olin uskaltanut kertoa ongelmastani ystävälleni - kiitos siitä [Tähän pitäisi tulla kuva graffitista päiväkotimme lähellä, siinä lukee Nata Saves - ihan totta!]. Hälytystilassa en nuku, ajatukseni laukkaavat - siis nopeammin kuin normaaleilla ihmisillä. Voi kuvitella olla olevani parempi kuin he, nopeampi - ja muut hitaita. Teen ratkaisuja, joita myöhemmin - hälytystilan eli manian mentyä ohi kadun. Tämän vuoksi otan AVIOEROHAKEMUKSEN mukaan huomenna olevaan hoitokokoukseen. Siellä on myös lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Minä pelkäsin, että mitä Victor tekee sen jälkeen kun hän saa kuulla että olen viranomaisille ilmoittanut hänen lyöneen lasta, mutta sen lopullinen Räiske alkoikin jo sitä ennen. Hyvä niin. Ajoitus oikein, tarina hyvä.

En lopulta usko yksin jäämisen Christianin kanssa olevan kauhean vaikeaa. Me kommunikoidaan hyvin, osaan omalla tavallani pitää kurin - vetoan enemmän älyyn kuin pelkoon (minulla on siellä sekavassa huoneessani kirjahylly, jossa on mm. Alice Millerin kirjoja kasvatuksesta) - eikä meillä Victrorin kanssa ollut oikeastaan mitään yhteistä. Kun hetkeksi lähenimme ennen tuota hakkaamista (15.6.-11) me katselimme vähän rap-ohjelmaa televisiosta, ilmaisin olevani kiinnostunut tuosta musiikin lajista (täällä turvakodissa olen voinut kuunnella jopa Pop-musiikka radiosta, vaikka se normaalisti ottaa Hermoon äärettömästi). Kun aloin odottamaan Kristiania kysyin Victorilta voisiko hän räpätä sitten synnytyssairaalassa ja hän sanoi että voi (valehteli TAAS) mutta sairaalasas 12.8.2006 ollessa - tai siis seuraavana päivänä, katsoin rap-piä televisiosta yhden hengen huoneessani ja tajusin, että osaisin itsekin tehdä ja parempia. Ehkä me Christianin kanssa saadaan koto-Nurmeksesta omistamani kosketinsoittimet tänne Helsinkiin, sillä tänne aion jäädä - kunnes töitä jostain (ehkä muualta Suomesta) saan.

Tämä ei ollut rakkausavioliitto. Minä vain näin miehen kadulla (pitäisi päiväkirjasta tarkistaa, että näinkö kerran diskossa kun kävin kahvilla hänet, että lukeeko siellä joskus vuonna 2004 loppupuolella, että tapasin Bobbyn) ajattelin että lapsi ja Wutum Pum! Siinä se on - mun Christian -. Olen tietenkin kiitollinen, että hän hoiti Christianin kun olin itse diagnoosin saatuani mielisairaalassa ja kun tulin sieltä poiskin niin minun ei tarvinnut hoitaa esim. yösyöttöjä. Luulin, että en pidä pienistä lapsista, mutta täällä turvakodissa oil erään terapeutin kaksi suloista lapsta. 2 ja 4 vuotiaat. MUTTA he molemmat puhuivat. Lääkärin kanssa pitää sitten keskustella, että voinko tehdä lastenhoitajan töitä. Ongelma on siinä, miten saan oman lapseni vietyä päiväkotiin. Mutta se on edessä vasta syksyllä.

En ole vastannut aviomieheni puheluihin. Kysyn huomisessa hoitokokouksessa, että mitä tehdään - lähetänkö tekstiviestin "AVIOERO/ DIVORCE" (=ainoa mahdollisuus, jos lyö kerran, lyö toisenkin kerran. Ja kun on lyönyt kerran on todistanut, että ei pidä enää ihmisenäkään. Ja kuuntelee mieluummin äitiään - että Kanadaan.... ja anoppi ei minusta ilmeisesti piittaa. Ja kun mies häpeää vaimoaan, niin se häpeää. Minulla on vähän rahaa (mitä minä paljolla tekisinkään, pah) ja minun housuni ovat haaroista auki. Mies näki sen ja sanoi:"Sinä olet hullu" (tietenkin englanniksi). Ja pah - köyhä minä olen - ja vähän hullukin toisinaan toki.

Facebookissa entinen opettajani piti kommentistani, että suunnitellaan vallankumousta, heitetään ideologiat nurkkaan. Kyseinen opettajani oli silloin kun minua ja luokkaamme opetti (luokallamme mm. Juhani Merimaan / Tavastia vävy.) mies ja nyt hän on nainen. Siis äärettömän mielenkiintionen ihminen. Ei aivan päässyt kansanedustajaksi, kun vihreillä ei ollut siellä päin tarpeeksi suurta kannatusta.