Nyt olen turvakodissa ja minulla on mukana tietenkin tämä tietokone, lapsi, muutamia kirjoja (mm. englanninkielinen Raamattu, jotan yritin kotona pitää esillä viestittääkseni hänelle, että uskomme molemmat Jumalaan. Mutta! Olisin hullu jos enää menisin takaisin kotiin asumaan hänen kanssaan SILLÄ HÄN ON SANONUT puhelimessa minulle kerran:"I kill You." Eli:"Minä tapan sinut" (-eikö olekin kauheaa) Ja tätä ei voi lieventää sillä, että okei, mä olen niin huono englannissa, että ehkä mä en ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Mutta kyllä se sanoi noin. On ihan sekaisin. Äitinsä keksinyt, että syntynyt Kanadassa (tuleekohan jotain väärennettyä Nigeriasta? Ghanasta Glorialle, hänen naisystävälleen [niin, hän on aina auttamassa noita mustia naisia, jotka ovat Suomessa, joilla on lapsi, mutta ei muuta miestä kuin hän... siltä näyttää.]. ja että Suomen viranomaset (joko minä olen kertonut tämän?) PAKOTTANEET hänet avioliittoon, ja että Kanadaan hänet pitää palauttaa. Luultavasti siskon luo sitten.

Rahaa on tosi vähän, tulee 22,13 € / vrk (ma-pe) kun olen sairaslomalla ja täällä turvakodissa oleminen maksaa 30 € / pv. Saunassa voi käydä, on TV-huoneita, kirjoja ja leluja lapsille. Kristian on tosi reippaasti osannut kertoa viranomaisille ja työntekijöille, että isä löi häntä ja lasta. Siitähän se ensi kahakka alkoi, kun yritin estää häntä lyömästä lasta. Käytiin mun ystävän Sarin (toimistopäälliikkö Yliopistola Helsingissä - ja jo lukioaikainen ystäväni. - ollaan kirjoiteltu toisillemme varmaan jo yli kymmenen vuotta sähköpostia) kanssa siellä asunnolla ja kyllä meitä pelotti. Sari tuumi, että tuleeko siellä monoa päähän, silti tuli kanssani sisään. Sain puheliman laturin, koska sitä en ollut tajunnut silloin aiemmin. Kun "lääkepussukka" oli jo valmiina kaapissa minun ei tarvinnut kestää sitä nöyryytystä, että lääkärit olisivat nähneet, että tää "hullu" ottaa lääkkeitä mukaan. Reseptit jäivät ottamatta, koska en löytänyt niitä. Victor, Vic puhui ilmeisesti jotain sellaista ystäväni kanssa, että menenkö hullujenhuoneelle, mielisairalaan - mutta en todellakaan mene mielisairaalaan siitä syystä, että MINUA ON LYÖTY. Oli muuten aikamoinen tarinanpidin tää, että se mies, joka naapurista minulla avasi oven ja päästi sisään turvaan oli (hah-hah-haa) PSYKIATRI. Eli kyllä: PSYKIATRI PELASTI MINUT. En tiedä kuinka kauan se muuten olisi hakannut minua. Sehän oli uhkaillut sillä, mutta aiemmin vaan, että jos teet tai et tee sitä tai tätä niin sitten. Mä luulen, että  normaaliin suomalaiseen kuvioon liittyy huorittelu, mutta sitä tässä ei ollut. Oli vaan tuo halventaminen ja halveksunta ("Dirty Woman Being") ("Grazy woman being") ehkä se sitten suggeroi näitä miehiä, että he siten saavat sitten oikeuden lyödä, kun toisella ei ole mitään ihmisarvoa. Vähän sama sama kuin sodissa. Toinen demonisoidaan.

Aviomieheni tosiaan alkoi pitää jo kaikkia suomalaisia hulluina. Mutta suomalainen yhteiskunta toimii hyvin, jos kohta minäkään en kaikista ihmisistä pidä.Päästiin vähällä, selvittiin (!!) helpolla. Ekoista lyönneistä kerroin ystävälleni puhelimessa, mutta ne olivat sellaisia lyöntejä, että niistä ei olisi tullut poliisijuttua. Nyt tässä on naapuritkin todistamassa, mitä tapahtui. Silloin kun lapsuuden perheessäni oli perheväkivaltaa niin Suomen laki oli sellainen, että poliisi ei voinut auttaa. Christian, poikamme ymmärtää miksi ollaan täällä. Ja olen tehnyt selväksi että se ei ole hänen syynsä, lähinnä jättänyt kertomatta jotain. Sillä se mitä tapahtui oli se, että Christian katosi jonnekin ja minun piti soittaa hätänumeroon ja tehdä ilmoitus kadonneesta pojasta. Pieni tumma poika, jolla on Suomi paita päällä. Mieheni soitti kun olin alhaalla ja oli tosi vihainen, en saanut selvää mitä hän puhui ja menin kotiimme. Yritin selittää, että olen jo katsonut naapureilta että onko poika siellä - kun hän samaan aikaan selittää, että sinun pitää mennä katsomaan naapureilta - ja pam: hän otti kännykkäni ja päädyimme ONNEKSI sinne porraskäytävään. ZlämZlämZläm, tarkoituksena satuttaa. Hän tosiaan saa yksin miettiä mitä on tehnyt. Poliisit sanoivat, että rangaistuksena voi olla sakkoja. Niin pieni rangaistus ei saa häntä katumaan tekojaan. Antoi hän sentään mukaamme Christianin vaatteita, niitä en olisi ymmärtänyt ottaa. Teini-iässä koin kyllä henkistä väkivaltaa (mm. isäni kysyi, että olenko lesbo, kun minulla ei ollut poikaystävää) - mutta ennen tätä en ole kokenut fyysistä väkivaltaa. Mukaan minulle tuli myös vanha päiväkirja vuodelta 2005 kun tapasin Victorin Joensuussa. Päiväkirja todistaa (minulle), että olen tehnyt eroa tästä ihmisestä jo silloin alusta lähtien. Joten psyykkisesti avioeron pitäisi olla helppo juttu, Peace of Cake.

Kotikaupunkiini menen poikani kanssa 11.-24.6.2011. Perjantailta minulta peruuntui se tapaaminen Radikaalipapin kanssa. Kirjoitin hänellekin kirjeen, että mitä on tapahtunut.

Nyt minun on nälkä, saakohan täällä jo ruokaa? Tänään aion katsoa ainakin Merlin - tv-sarjan televisiosta. Kotiin ei todellakaan voi mennä - muuten siellä kuolee joku, joko minä tai hän - ja sitä ei kukaan tahdo.

Miten voi Jumalaan uskova (Raamattunsa etsi) ihminen lyödä toista ihmistä? Mehän siis EMME tiedä mitä Victor on Liberiassa tehnyt. Ainakaan hän tahdo mennä lähellekään sitä maata. Hän oli siellä koko sodan ajan ja sitten kun sota oli jo ohi (näin ymmärtäisin) hän lähti sieltä pois. Ei muuten sitten saanut lapsi hänen nenäänsä, kun sitä ajattelin kun ensimmäisen kerran kadulla näin. Mutta joo, tämmöisiä me suomalaiset naiset sitten ollaan (paitsi hänen ystäviensä naiset) - minä? Niin huonot vaatteet, että mua voi ystäville esitellä, eikä tajua, että kun suuni avaan, niin suomalainen ainakin suu auki kuuntelee, että ihanko totta. Ehkä poikani pääsee opettelemaan afrikkalaisia tapoja (paitsi tuo VALEHTELEMINEN, sitä ei toivottavasti opi isältään!) vaikka isä ja äiti ei asu yhdessä.

Hyvä tarina tää elämä on, ihan tosi hyvä. Että iloisin mielin tässä eteenpäin mennään --- !!