Olen kirjoittanut elämääni nyt kolmeen, jos kohta jopa neljään vihkoon ja kirjaan. Ja lukenut vanhaa päiväkirjaa, joka mukaani turvakotiin tuli. Tiistaina siis tapasin mieheni ensi kerran lyönti-poliisi-episodin jälkeen. Tapasin hänet ostarilla ja hän oli menossa hakemaan postia postista. Joku kirja ja virallisen oloinen paperi oli hänelle Afrikasta saapunut. Juttelimme kävellessä ja hän oli suostuvainen lähtemään asunnosta, etsimään paikan jossa asua - mahdollisimman lähellä meitä. Ja antamaan rahaa Christianin (facebookiin kirjoitin, että voisiko olla Christien.....Agatha Christien mukaan - mutta ei, voin vain aavistella mitä tekeisin äärimmäisessä maniassa - vaihtaisin noin vain nimen..., minä vain tuumin) elämään. Kävin jopa kotonamme. Mies oli ostanut sinne muovikukan ja oli kovasti suruissaan, että vaikka hän oli kotonamme siivonnut, sinne ei kuitenkaan tullut ketään vieraita. Hän myös heitti pois Christianille ostamansa suklaavanukkaat, koska niissä oli viimeinen päivä seuraavana päivänä. Kahvikupin äärellä kerroin, mitä olin ajatellut kun hänet kadulla ensi kerran näin - että ei kai lapselle tule hänen afrikkalaista nenäänsä. Etsin näytelmä vaatteet ja onneksi olemma menossa sinne vielä perjantaina että Victor saa suihkuttaa ja leikata kynnet ja ehkä tukan kuten aina. Toivotaan nyt sitten että hän ei rupea syöttämään melkein viisivuotiasta poikaa kaupan purkkiruoilla. Näytelmässä tarvittavat housut unohdin vielä kotiini Rastilaan. Otan myös matkalla Konnevedelle mukaan Robert Cohenin kirjan Näyttelemisen mahti (siinä on tekijän omistuskirjoitus, koska oli opettajani teatterileirillä - sillä toisellä..., mutta en pidä sitä kirjaa "raamattunani", lyödän sieltä paljon outoa. Viola Spolinin kirjan ehkä joskus osta Amazonista, puhuu teatteripeleistä) ja kuvan jossa olen Sarah Bernhardtin haudalla sekä lyhyen näyttämötyönlinjan todistuksen. Osaan olla parempi äiti kun olen sen linjan käynyt. Osaan jopa kuulostaa tosia vihaiselta, eikä lapsi välttämättä arvaa, että äiti tässä osaa tarkkailla kuin ulkopuolelta koko kohtausta... // Kävin tänään UFF:n kirpputorilla, joka vaatteiden suhteen on mielettömän kallis. Ensimmäisenä näkemäni vaatekappaleen minä ostin. Se on Christianille. Musta huivi, jossa on pääkalloja ja teksti "Go Ahead! SMOKE. I´m wating for you." Eli "polta vain, kuolema odottaa sinua. Kirjahyllyn luona meinasi mopo karata käsistä. En osta yleensä kalliita tavaroita, kuten jotkut kaksisuuntaiset, mutta olin vaarassa ostaa turhaa tavaraa. Siellä oli 1977 tehty kirja "irti depressiosta", jossa olisi voinut olla ihan oikeaa asiaa. Sitte oli kirja että miten suojella lapsia pedofilialta (Molander) ja kolmas oli kirja Äiti Teresasta. Äitini on joskus pitänyt Teresasta, ja niinpä soitin hänelle ja kysyin haluaako hän syntymäpäilahjakseen kirjan Äiti Teresast. Ei tahtonut.

Eilen olimme Christianin kanssa matkalla turvakotiin, kun hän äkkiä kysyi:"Onko YLEISÖ hurja?" Ja kysymyksensä jälkeen hän totesi, että YLEISÖ ON KANSA. Minä tietenkin totesin, että onko hän nähnyt eduskuntatalon ja hän sanoi, että on. On sitten varmaan vilkaissut sen, kun olemme tulleet Etelä-Haagasta rautatieasemalle paikallisjunassa. Lähempänä turvakotia minä sitten kerroin, että POLITIKOLLE yleisö tosiaan on kansa (ja edelleen ihmettelen, mistä hän tuon "kansa" - käsittee on on keksinyt... Keisarin uudet vaatteetko sadusta?). Tämä tarina yhdessä sen tosiseikan kanssa, että minä ostin Sörnäisten Fidasta itselleni 20 snt rintanapin, jossa lukee "KUKA PELKÄÄ POLITIIKKAA?" Ostin sen ihan itseäni ajatellen, en ajatellut näytelmäämme. Siinähän esitän punk-bändiläistä - ja tosielämässä, yllätys yllätys olisin Sex Pistolsia kuunteleva uskonnon opettaja, mutta siis en vielä kuin vasta opiskelija. Olemme kuitenkin Christianin kanssa löymätön kaksikko. Hänellä on nyt Seepra-laukku, jonka ostin meille yhteiseksi.

Tullessani Kirpputorilta Itäkeskuksen kirjastoon kadun, en sillan kautta näin kirkkomuurin ulkopuolella lapun, jossa oli kirkon perheneuvonta. Tuon sen perheemme "neuvottelupöytään" perjantaina kun tapaan mieheni, että mitä mieltä hän on, tahtoisiko hän jotain ulkopuolista apua perheemme tilanteeseen. Mutta se on selvää, että sellaisen miehen kanssa minä en rupea elämään, joka uhkaa, että jos teet sitä tai jos teet tätä niin minä teen sitä. Siis väkivaltaa.