Sain tekstiviestin aasialaiselta rikosreportterilta. Johon törmäsin tietenkin mircissä. Uskon, että en kiinnostu keskiverto suomalaisesta miehestä. Tiedätte varmaan syyt, mutta lisään siihen, että koen itse olevani niin erilainen, että suomalainen mies huomaisi heti outouteni. Voin olla suomalaisen miehen kanssa tekemisissä vain sen kuoren suojassa, että olen sitten tulevaisuudessa lukion filosofian opettaja. Se on päämääräni ja tavoitteeni. Kotona odottaa pari filosofian peruskirjaa, jotka ovat täysin uusia minulle, eivät suomalaisten tekemiä, mutta kuitenkin suomennettuja kirjoja. Tunnen, että filosofinen perustietämykseni kaipaa lisää perustaa. Alunperin kiinnostuinkin nimenomaan klassikkoteksteistä. Kierkegaardia, Spinozaa (joka on vaikeaa!), Nietzsceä. Että mitä onkaan kielellä pyritty saamaan aikaan. Kielitaitoni ei koskaan riitä tutustumaan noihin teksteihin alkuperäiskielellä, mikä varmaan ei olisi aiheellistakaan. Luotan kääntäjiin ja alan harjoittajiin, että käännökset menevät oikein.

Oletan, että pääsisimme kotiin jos emme tänään niin viikonloppuna tai viimeistä maanantaina tai tiistaina. Kaikki on kiinni siitä, milloin rahat ovat vuokranantajan tilillä.

Tänään annoin Itäkeskuksessa Tallinnanaukiolla istuvalla vanhalle naiselle vähän rahaa. No, 15 snt, joka ei auta, mutta joka oli raha kun palautin energiajuomatölkin sen juotuani. Koin, että en itse rahaa tarvinnut - noin vähää. Siis oikeastaan vain symbolinen ele. Toisaalta olen samaa mieltä, että ei pitäisi antaa rahaa, niin kerjääminen loppuisi - mutta loppuisiko se? Toisaalta muistan Raamatusta tämän, että minä te annatte vähäisimmälle, sen te annatte minulle. Voisin minä kuvitella itsenikin sinne kerjääjän asemaan. Onko kyse pelkästään rahasta vai jostain suuremmasta? Niille ihmisille, jotka ovat nuorempia ja tulevat kadulla tai metrossa lapun kanssa anelemaan, niille minä en anna. Minuun on jo syöpynyt ennakkoluulo, että ne voivat saman tien viedä koko rahapussin. Tämä "minun naiseni" oli vanha, ei pystyisi enää työtäkään tekemään. Mutta ei mistään tietenkään mitään eläkettä saa, totta kai.

Rikosreportterini nimi on Khan. En tiedä vielä minkä näköinen hän on. Mutta siis kuvitelkaa nyt mikä ammatti! Minä olen kyllä todella paha nainen, minä istun tietokoneen äärellä ja juttelen vierasmaalaisten miesten kanssa samaan aikaan kun olen lapseni kanssa kotona, kun häin leikkii omia leikkejä. Jos ei leiki, niin minä lopetan nettileikkini ja leikin hänen kanssaan. Olemme tehneet jo 6 kpl Prinsessa Nipa - kirjoja, jotka ovat tosi rakkaita Christianille. Hän piirtää kuvat ja sn jälkeen sanelee minulle tarinan. Ja sitten kirjoja pitää lukea hänelle monta kertaa. Olen kerännyt piirustukset kaappiin ja nyt pitää etsiä näille Nipa - kirjoille oma paikka. Ja pitää pitää varanasa nuoren ja tempperamenttisen "taiteilijan" kanssa. Hän on ihan samanlainen kuin minä, jos suuttuu niin tuhoaa itselle tärkeitä ja rakkaita esineitä, aivan kuten minäkin nuorempan.

Istun Itäkeskuksen Robert´s Coffeessa ja odotan, että hra Khan tulee onlineen messengerille. Meillä on kotona kaksi vanhaa televisiota, joista toisen annan miehelleni mukaan, vaikka hän ei sitä nimenomaan pyytänyt. Ei pyytänyt mukaansa sohvaakaan, vaikka taisi maksaa puolet siitä n. 1 v sitten. Mutta meihelle tulee kyllä todella yksinäistä asua yksiössä Herttoniemessä, jollei hänellä ole televisiota ja BBC-uutisia, niitä hän katsoo. Niin, yksinäistä, ellei hänen ja Glorian välit nyt syvene? Toivoisin todella ja tosissaan nyt kun meidän ero on ihan varma tuon pahoinpitelyn vuoksi, että mies löytäisi uuden naisen, niin unohtaisi minut ja sen kuinka kamala nainen minä olenkaan. Siivoton ja laiska. Mies oli sitten kuitenkin lopulta onneton Suomessa oleskellessaan ja purki sen minuun.