Nyt vasta tulee jännitys jälkikäteen. Oltiin lastenvalvojalla. En ole sopiva äiti lapselle, tai ainakin tarvitsen hänen apuaan, koska kotini on likainen ja talossani haisee - sanoi Victor. Yritimme keskustella lapsen tapaamisesta. Sanoin, että ehkä voisimme keskustella asiasta CH:n kanssa, mutta Victor sanoi, että kuinka muka viisivuotiaan kanssa, sitten vasta kun hän on seitsemäntoista tai yhdeksäntoista, sitten hän voi mistään mitään mielipidettä sanoa. Lastenvalvoja vahvisti minulle sen jälkeen kun Victor oli lähtenyt pois, että kyse on lapsen oikeudesta, ei isän oikeudesta. Puheeksi otin, että ei saa lyödä eikä uhata lyömisellä lasta. Tuli kaksivaiheinen argumentti: 1) jos hän ei estä lasta tekemästä pahoja asioita, lapsesta tulee pankkirosvo tai vastaava. Hän on mielestään afrikkalainen mies Suomessa, ei henkilö jonka tulisi noudattaa lakia.

Tähän väliin tekisi mieleni heittää argumentti, että MITÄ PAHATEKOA SE ITKEMINEN JA KITISEMINEN ON koska niistäkin on rangaistuksena lyönti tai uhka tullut.

Näillä eväillä ollaan ilmeisesti kohti oikeutta menossa - CH ei nimittäin tahtonut kovin usein tavata isää, kun häneltä sitä kysyin - ja lapsipsykologi vahvisti turvakodissa myös, että CH pelkää isäänsä - ja henkilökunnan mukaan minullla napakka kasvatusote.

Mielestäni meditoida voi milloin vain missä vain. Se on vain irtoamista ihmisten otteesta, kyllä Jumala kannattelee vaikka pahalta toisten ylenkatse tuntuisi.

Nyt meidän, minun täytyy hetki kestää ex-miestä, kun hän skannaa jotain tietokoneella. Sanoin että menee kirjastoon, sanoi että tuli kirjastosta ja kukaan ei häntä auttanut, EN VÄLTTÄMÄTTÄ USKO, koska KOKEMUSTA ON. Onhan näitä avioerokertomuksia tuhansittain - miljoonittain, ihmettelen jos ketään omani kiinnostaa.

Luin erästä muslimeille tärkeää kirjaa joka on androidpuhelimessani ja syntyi runo:"AM I ON THE RIGHT WAY - OR AM I ASTRAY" - tuo viimieinen sana harhateillä. Tarina olisi täydellinen, jos entinen mies tuntisi pelkkää puhdasta kunnioitusta uutta miestä kohtaan (hehe) repii häntä pois uuden miehen luota, että et sinä voi tuollaiselle mennä se on sinulle liian hieno (male cindarella kind of).