Paha yö takana - eikä yhtään (!!) sen helpompi (miietin nykyisin mitä sana merkitsee, ja miten sen kääntää englanniksi,, siksi huutomerkit) aamu. Yöllä mentiin nukkumaan suihkun jälkeen ja syötiin pelkkää perunaa (jota isä kielsi lapselle antamasta - muuten hän lyö teräaseella, kaikkea sitä saakin kuulla omassa kodissa). CH nukkui kylpytakki päällä uuden pussilakanan alla ja aamulla hän oli toisella vuoteella, omalla patjalla. Mutta minä? Ohje on, että öisin ei tehdä mitään muuta kuin nukutaan (yksin elän CH:n kanssa, mitä muuta???) Makasin valveilla ja ihmettelin miksi uni ei tule (CH nukahti 15 minuutissa, tarinan keskelle) - tajusin, että lääkkeet on ottamatta. Sen jälkeen makasinn (lääkkeiden oton jälkeen) valveilla edelleen ja olin kiehumispisteessä. Lopulta nousin ja korjasin leikin jäljet olohuoneesta, koska niistä tulee taas sanomista kotipalvelusta. Tein sen, koska alkoi tunua, että kohta otan kaikki lääkkeet, jos ne vain ovat se apu ja helpotus tähän pahaan oloon joka on. MIksi? Kaikkinensa. Suomen kieltä onneksi rakastan. Aamulla oli myös sama olo, että otan kohta liikaa lääkkeitä, koska ne hoitajan mielestä se apu tähän. Se ei edes kuunnellut, mikä opinnäytetyön nimi olisi. Se oli vaan huono juttu, jos tulee ideoita. Ja sitten se piti tosi huonon puheenvuoron lasten psykiatriasta, ei se oikeastaan mitään kertonut. Lapset ovat....jne. Mun idea on, etät miten pyytää, käskeä kehoittaa ja niin edelleen draamassa, jossa luovuus on se ydin. Kyse ei ole edes isosta asiastta, jonka tekisin.

Niin PÄÄSIN ILMOITTAUTUMAAN YLIOPISTON OPISKELIJAKSI. Hommansa sekin. Ketipinoria on nyt 1000 mg + 100-200 mg, jos tarvitsen. Kun tulin mielisairaalsta perheeseeni nukuin väsyneenä lääkkeiden takia n. 13 h päivässä. Menin jo ennen Frendejä nukkumaan ja kuuntelin radio Deitä. Ja minulla oli joskus hyväksikäytetyn olo (seksin suhteen). Talouden pito oli ok, siivoukset ja ruoka.

Laskutkin maksoin eilen. Yhden jutun luin sosiaalivirasson päätöksestä väärin, kuun nimen. (syykskuu). Jäi vain selvitettäväksi, että missä on yksi 164 euroa asumistukea. Vuokranantajalle se ei ollut mennyt. Käyn kysymästä pankin konttorista, että onko se mennyt tilille, en kuitenkaan nähnyt sitä omilta tileiltäni.

Kirjoja joita ei tule
-Mies nimeltä Mars
-Silloin kun tunsit...

koska ihan tavalliset ihmissuhteet eivät minua kiinnosta. Eilen olin ihan Pirjo Hassisen näköinen kun pistin geelillä likaiset hiukset taaksepäin. Hätätilassa voin pistää ikkunaan roikkumaan sen uuden pussilakanan.

CH:n pitää syödä. Illalla on jotain mukavampaa tiedossa.

TEINKÖ TILANTEENI SELVÄKSI? JOS AINOA APU ON LÄÄKE, NIIN SILLOIN ON MAHDOLLISUUS, ETTÄ OTAN LÄÄKKEITÄ ENEMMÄN KUIN NIITÄ ON MÄÄRÄTTY, KOSKA NE EIVÄT AUTA ELÄMÄNTILANTEEN AHDINKOON. Mental health care system ei oikein nyt välitä siitä - se on vaan "mun psyyke", siltä tuntuu. Mutta auttavat suojautumaan Victorilta, näin luulen...