Sain salaisuuden, enkä tiedä mitä sillä tekisin. Tai kyllä tiedän. Jos voisin kaivaisin kuolleen miehen haudastaisin ja saisin sen pelkäämään ja vapisemaan ja - niin, olisiko niin. Henkisen väkivallan ja henkisen kidutuksen läpikäyneenä tiedän, että kaltaisiani on paljon. Itsekunnioitus viety, ehkä kidutettu, haavoitettu. Ja minkä takia? Minkä ihmeen takia? Joku diagnoosi ei sitä selitä. Ei riitä ystävällisten ihmisten olalle taputtelu, että hyvä kun et juonut, muuten saat tehdä mitä tahdot. Pitäisi tutkia tarkemmin miten se on. Niin, minä olen paha ihminen, mutta en pohjattoman paha. Se Puukoski pelkäsi - niin kertoi sen kaveri, joka oli tehnyt kirjan. Enkä minä nyt paljon mitään tehnyt. Minä en ole se huoneessa ja kapakassa istuva ihminen joka olen huumeidenkäyttäjä ja alkoholistin vaimo. Voisin olla. Monet ovat. Miksi eivät pysähdy? Minä kiduttaisin sitä kuollutta miestä, joka salaisuuteen liittyy. Ja nauttisin siitä. Sama logiikka kuin SAW - elokuvissa. Vai miksi ei pahantekijää saisi rangaista? Ei toimi sekään logiikka, rangaistus ei muuta käytöstä, ei saa katoamaan - saa ehkä vihaamaan rankaisijaa. Enkä minä aloittaisi ruumiillisella kidutuksella, minä tekisin sen henkisesti. Niin että se tärisisi.   Niin toivoisin. Että se ei ENÄÄ USKALLA TEHDÄ SITÄ MITÄ SE TEKI. Ei ihme, että minusta on tulossa ammattikasvattaja. Minä en yhtä luokallista oppilaita pelkää. Mutta pitäähän minulla olla muutakin elämää kuin koulu.

Minun rakkaani kirjoittaa rikoksista. Vai kirjoittaako? Jospa minä olen keksinyt hänetkin. MInä kirjoitan päiväkirjaani, sen ansioista pysyn kartalla. Minä osaan vihata, joskus se on hyvä taito osata. Mutta miten syvästi,sitä uskon ei kukaan usko.