Koko ajan minä odotan viestiä, että mitä sinä olet tekemässä ja lopeta tuo. Ei ole vielä tullut. Äitini sen sijaan osaa reagoida tekemisiini että älä tee - MUTTA minä kerroin äidilleni tuon teatterivitsin:"Kaksi näyttelijää tapasi toisensa ja ohjaaja sanoi:"Tunnetteko te?"" --vitsi siinä etteä feeling ja että recognize, mutta nyt avautui vielä yksi asia tuohon edelliseen - jos tapaa julkisuuden henkilön niin kysyä:"Tunnetko sinä minut" - hänelle tuntematon (ei tunteeton....) (#TUNNETTU" = meillä on ollut tunteita, eikä että hänet kaikki tietävät = julkisuuskonteksti) Kun taas vanha ystävä kaukaa menneisyydestä on, että kyllä, minulla on sinusta tunteita, muistikuvia jne. Tai kuin minä "meditoidessani" -- ehkä se on enemmän keskittymistä kylläkin pystyin saamaan päähän tunnemuistikuvan ohjaaja-näyttelijä Paavo Liskistä.  Voi sitä ajatella, että "haudan takaa" ohjaa, mutta en minä niin ajatellut. Olemassaololla on fysiologinen perusta. On ollut ihana yliopistossa opiskella. Nyt sitä tietoa ja mustia voi käyttää hyväkseen. Aivan uskomatonta! Siis vaikka en ole saanut niitä 5 arvosanoja. Mutta siis äitini sanoi, että laita ne teatterivitsit muistiin, kijoita ja minä jo sain sanoa, että olen verkkoni theétre veteen viskannut - eli se teatteri-Rema - sitä kirjaa varten, jos nettirakkaus epäonnistuu, on niin hyvät tarinan ainekset, että voi tsuma, sitä en voi varmaksi sanoe, että olisi sitten oikea pahvia a paperia oleva kirja (ja miten ne kustannussummat menee? KUka päättää missä, että mikä kirja julkaistaan.....ehkä tästä enemmän jos Amer - my real love (tää Rema oli vaan theater-course-love) tulee, koska ajatteli liikeyritystä. Ja nyt muuten CH tietää Amerin ja tykkää hänestä, vaikka mies on siis netin päässä. Tässä vaan kävi näin. Alkuperäinen ajatus oli lähettää postikortti tälle 20 . sitten tapaamalleni miehelle, että "I LOVE U" - kortin taakse, että kun on tuo tatuointi ottamatta, niin en ole rakastanut sinua oikesti - kas kun jos oikein ymmärrän, theater - maailmassa ei päde normaali moraali. Siitä se kai alkaa. Minä tein kanssasi jotain, mutta se oli teatteria. Minä tunsin tunteita, mutta ne ovat erillään MINUN oikeasta elämästäni. Eli Rema-suunnitela meni suuntaan THEÉTRE. Mielestäni hienoa tekstiä. Kyse on siis siitä, kun tahtoo tulevaisuudelta jotain niin se on mielikuvituksen käyttöainetta. Niistä toivveista voi tehdä muuta kuin toteuttaa. Ja miksi mielikuvitusta väheksytään?

Pääkysymys on:"Tunnetko" - kuka mitäkin siihen vastaa. Minun pitää vastata, että minä pidän epätoivoisista ihmisistä, sillä heitä osaan varmasti auttaa. Äärirajoilla olioista, koska tiedän itsestäni, että se on niin ihana tunne palata takaisin normaaliin.

Ihan kamalaa, miten on ollut ihanaa olla toisen vieressä, herätä siitä aamulla. Pistin facebookkiin viestin yhteiselle ystävällemme, että tämän ihmisen mielikuva nyt haittaa kun ajattelen kaukana olevaa rakasta (molemmilla oli viikset, niin ketä sit sitten ajatteli). Heti löytyi mies bookin päåähän.  Ja nyt käyn kertomassa pari teatterivitsiä entiselle opettajalleni.

Minulla on John Piperin Don´t wast your life ja The Pleasures of God - Meditations on God´s delight in Being God. Kirjaston kierrätyksestä, en edes muista niitä ottaneeni, enkä tiedä jos olen ottanut samalla kertaa. "Olenko ottanut" kysyy mies - alkoholi on tarkoitus kysyä. Meillä vain, että kirjoja. Hyi kamala, miltä tämä alkoholisti kansa näyttää. Paljonko täällä on ns. "huonoja ihmisisä"? 80 %? Ja kaupasta tullessa huomasin uskovani siihenkin, että kaikki ihmiset viimeisenä päivänä (tai miten milloinkin) herätetään tuomiolle. Tätä en ole aikaisemmin ajatellut, mutta nyt se tuntui siltä, että on luonnollinen ajatus, että eri aikoina eläneiden ihmisten elämä on samanavoista Jumalan silmissä. Vaatteet vaihtuvat, tavat vaihtuvat mutta ihminen on sama - elävä ja Jumala - olemassa. Jos joku uskoo johonkin muuhun (esim.sielunvaellukseen) minä en väitä vasttan, mutta ihan "äkkipääätä" en sitä itse usko.

Se olisi uskomatonta, että tämä teatterikortti nyt veisi sinne asti, että sitä -- nähtäisiin. Minä sanoisin vain, että "theétre - siinä se, ja ohjausta en ottaisi, jos se hikijumppaa. Kirjoittamaan minä kykenen kun on Se nyt olisi uskomatonta, jos teatterilavalla sanottaisiin minun nimeni ja minä katsomossa huutaisin, että ei se ole minä. Theétre suuntautuu tulevaisuuteen, ei menneisyyteen, kunte psykodraama.

Mozbach oli langan päässä eilen ja iloinen, että CH on...tuota hyväksynyt hänet jo nyt. Sehän ei mennyt niin, että minä olisin auktoriteettina ilmaissut CH:lle, että näin tapahtuu vaan pehmeästi, aluksi satu, jonka todellisuuteen hän ei uskonut ja sitten salaisuuden avautuminen.

Tämä vaatisi audiovisuaalisia väliineitä: ne LAUSUNTAKISAT, sitten minä siinä kuvassa, häviän näkymättomiin, uduksi - sitten urduksi (kieli jota pakistanissa puhutaan) --- "Hän häviää", sanovat ihmiset ja ainoastaan tämä toimittaja kuulee sen sanottavan urduksi. 

kohtaus: "Tässä on vaimoni" - mies sanoo ja taputtaa rintaansa = hän tarkoittaa että hän on vaimonsa - ajatelkaa, tuollainen MIES! Ihanaa! Tahmaturgi, eli kouluttamaton "CHE" --vien tämän herra Theétrelle, hänestä joka uskoi, että minusta olisi ainesta enemmän ehkä kuin niissä Chén Kesäkurssin opettajissa. Ja joka -- voi apua. Ihmistä, jota ajattelin varmaan 8 vuotta. Ihmistä jota poikaystäväni löi, kun minä en ollut paikalla. Kun "he" jatkoivat Voionmaan elämäänsä ja minä vain KÄVÄISIN kansainvälisen teatterileirin kurssilla lausuntakisan jälkeen.(palaan takaisin --- näihin tarvittaisiin kohta KUSTANNUSTOIMITTAJAA, joka siis ei kai päätä, mitä julkaistaan, mutta). Sitten kun se toinen mies näkee ja kuulee niin se sanoo:"Sinä olet hullu, et sinä ole vaimosi" Ilotyttö:"Minunko sitten" mies1:"Ei kun minä olen vaimoni." (((tästä ei nyt vielä käy ilmi se, että joku on siis luullut toisen olevan "vaimona" - mutta tuokin tarkoittaa että esiintyy vaimonaan. )) "Minun vaimoni omistaa minut, meillä on yhteinen yritys." Ilotyttö:"No onnistutteko?" 
- minusta tuntuu, että jos tahtoisi jatkaa tästä, pitäisi olla teatteriryhmä kasassa. Ainahan sitä jotain tilannetta keksii. Sähäkkä opettaja olisin kyllä, näyttäisin § - merkin piirrettynä käteeni ja sanoisin, että se on ACT SECTION. Kuten se on Ja sit ne lakikijat, siin olisi tunnin aloitus.

Teema on kuitenkin nyt ollut hulluus ja usko. On ollut presidentin nimistä naista. On ollut dialogi: mies:"Joku Kristus" mies2:"Jo kuristus" mes3:"joku Ristus" - vaikaa sanoa kyllä. Ja tämä onko se DRAMATURGI VAILLA KOULUTUSTA, että on koulun portilla ja tahtoo saada sitä koulutusta vai että joku ryhmä ottaa mukaan joukkoonsa dramaturgiksi vaikka tällä ei ole koulutusta. Kieli on vaikea tapa hahmottaa maailmaa, mutta onneksi on oma tajunta. Kaikki löytyy lopulta sieltä kunon tietokoneen äärellä Enkä minä näin vanha ämmä usko mihinkään TEAK:iin pääseväni.

Ja tuo levozin on nyt ihan hyvä lääke, ei tee oloa "Tukkoiseksi". Koska ongelmahan on se, että aivoimpulssit toimivat liian nopeasti. Näin meille sanottiin. Lääke vaikuttaa aivoihin, eikä se ole minun syyni, että minulla on tämän niminen ja numeroinen sairaus. En minä ole sitä itse itselleni hankkinut. Eivät masentuneetkaan ole hankkineet masennusta itselleen.

**Äitini kehoitti minua kirjoittamaan, näitä teatterivitsejäkin ylös. Olen saanut koulutusta, nyt se alkaa näkyä. En voi "rehvastella" että olen tehnyt sen ja sen roolin (--) (=ajatuskatkaistu) mutta voin sanoa, kuka ja mitä olet, sallitko minun auttaa. Yleensä kääntävät katseen pois ja jatkavat juttua tai ---yhden kanssa keskusteltiin pitkään - ja pam oli nimenä uutispäällikkönä. Jos minun kanssa (avoimesti) keskustelee, kun on ÄÄRIRAJOILLA niin kyllä onnistuu.

Siellä on nyt yksi theétre -ema ihan totta ihan epätoivoissaan, koska mä taas pistin päästäni THREATER - akselin päälle. Siis joo, mä uhkasin mitä mä teen ja mitä mä voisin tehdä ja mitä mä todellakin pystyisin - ja oliskin elämä mielenkiintoista. Se vaan, että haluaako Amer tietää meidän maan rikoskuvioista. Tällä kertaa pitää käryn käydä aivoista eikä vaan sydämestä ja alapäästä!

Jos tää olis joku kuvitteellinen tarina niin TEAK saa sinne VALMIIN pro gradu työn ja sanoo (HUOM!!!! TURHAA UHOA!!!!!) että ei me sua oltais opetettu --- tämmönen pilailu olis tosi kivaa, mutta jos kuitenkin....Ohhoh, meillä ei ole kotona alkoholia, ei tupakkaa, ei muuta kuin kynttilöitä ja kirjoja ja sosiaaliviraston antamat sängyt. Taisin aika monessa bileissä itkeä, että kun minulla ei ole mitään muuta kuin teatteri. Sitten ne teatterit on täynnä juoppoja näyttelijöitä, jotka ei ihmisistä välitä. Ja itseasiassa ne muut tavoitteet toteutuivat, ne oikeat, ne jotka tuntuivat vaikeammilta saavuttaa. Ja nyt mulla on yksi ankkuri, vähän vanha kai ja ruosteessa, mutta hyvä ankkuri. Kaikki bileet minä olen unohtanut. MIetin palaako ent. mielisairaanhoitaja Timo miettimään, että mitä olisi ollut jos - jos hän en kansanopistossa olisikaan valinnut sitä toista tyttöä vaan minut. Toinen tyttö jätti hänet - ja toisaalta minäkin voin ajatella, että ehkä hän ei ollutkaan niin Hyvä Mies kuin mitä hän ihastukseni valossa näytti.

En minä valita tarkkaavaisuuden säätelyhäiriöstä, johon siis lääkkeitä syön. Ette voi uskoa ja kuvitella - ehkä,  minä voin. Jopa säädellä mielikuvia tietokoneen äärellä. Pakottaa tilanteen ja niin edelleen. Harjoitusta se vaatii ja mielenkiintoia. Voisipa kutsua Pohjois-Karjalan kansanopiston näyttämötyönlinjan erään vuosikurssin koolle ja ohjata opettaa lisää. Tosin, meidän linjan päätähti on NIIN HYVÄ, että hän voisi opettaa meitä. Kukaan muu tuntemani henkilö ei ole koulussa kehittynyt kuin hän. Hui, jos kaikki mitä on toteutunut, sitä (ketä sitä? kielioppi) pelottaa. Koska oma "sosiaalinen" asema muuttuu. Olisikin.

Fyysisesti tämä on nyt kuin olisi migreeni päässä (pari neuroleptiä, etten yhtäkkiä mene sekaisin ja esim. unohda mihin pissataan ja siis ole psykoosissa, sanoin sen itse ja lääkäri mielestäni sen perusteella päätti että lisälääke paikallaan. Tämä ympäristö vain tuo mieleen sen mitä oli ja kun havainto herättää tunteen, tehän tiedätte? kö? Psykoosista en muuten tiedä, mutta otanpa selvää, minulla on 2 psykiatria kirjaa - ja siis VERKOT VETÄMÄSSÄ.