Aamupäivä on mennyt pyjamassa ollessa ja "meidän mummoa" odotellessa. Ihan jännää, että hän kävi Tartossa, Virossa - ja minä ostin Viron kauniin kansalliseepoksen. Ikkunaverhotkin olivat kiinni kauan tänään. Kahvin keitin ja CH:lle puuron, kun hän pyysi. Kun viimein avasin makuuhuoneen verhon, tunsin olevani onnellinen helsinkiläinen nainen. Eli kun menen ulos ja asioille (kauppa, kirjasto) ei niskan takana kyylää kahtakymmentä puoliksi tuntematonta ihmistä, joita kiinnostaa juuri minun elämäni, mutta jotka vastalahjaksi anna mitään omasta elämästään. Noinhan se menee pienillä paikkakunnilla, jollainen oli synnyinkylänikin (josta on mm. kirjailija Matti Pulkkinen). Ilokseni pistin soimaan NELJÄÄ RUUSUA ja se poiki jo yhden runon:

Anteeksi jos vaivaan,
tahdon vain näyttää mä taivaan.

Voin kertoa, että minulla ei ole edes hypomaniaa, sillä luin tänään eilen ostamaani Newsweek-lehteä. Jos olisi hypo, en enää voisi keskittyä.

Suomenkieli on niin ihanaa. Sitä kelpaa maistella ja mussuttaa mielessään. Sanoin CH:lle, että mummo tulee sitten kun joutuu - ja mielessäni jo mietin, että mitkä ne sen "joutua" sanan merkitykset. Esim. "joutua ajoissa" - "joutua tärviölle". Ja eikö vain CH kysynyt minulta ihan selvästi, että mitä se "joutua" tarkoittaa. Telepatiaa? Vai hyvää tuntemusta omasta lapsesta. PÄIVÄKODISTA annettiin "kotitehtäväksi" harjoitella oman nimensä kirjoittamista. En usko minäkään, että olisi kyse mistään hahmotuhäiriöstä vaan harjoituksen puutteesta.

Seuraavat puoli viikkoa mennään sitten jalat maassa ja keskustellen korkeintaan Fairista pesuaineiden koostumuksesta, kun äitini on käymässä. Ja ehkä vilautan hänelle sitä Raamattua 1 Joh 4:7-8. Se romaninainen Stockmannin ja suomalaisen kirjakaupan välissä kysyi, että miksi en käy uskonnollisissa tilaisuuksissa. No kirkossa minä käyn joskus, kun vaan CH:n kanssa päästään mutta muuten vierastan sitä, että joku tulisi sanomaan, että näin sinun tulee uskoa, tämä on se oikea tapa - ja muuten joudut helvettiin.