Istuimme äitini kanssa keittiön pöydän ääressä ja söimme mandariinia. Keskustelimme. Äitini ei kehoittanut menemään AA-kokouksiin, sillä siellä tulee kaikki vanha mieleen. Äitini pesi CH:n hampaat. Oikein rauhallista ja kodikasta. Vastassa oli tasapainoinen nainen, joka kyllä mainitsi sen, että miten kamalaa silloin joskus oli, mutta ei lähdetty puimaan, että miten - koska nyt eletään eri aikaa. Al-anon AA-merkit äidillä on, kultaiset kuitenkin.

Mozbachista ei ole kuulunut moneen päivään mitään.

Huokaisen syvään. Olen ihan tavallinen nuorehko (40) nainen jolla ei ole ongelmia. Ei ole koska kohta tulee kirjahylly (mutta missä Mozbach?) on rahaa sen verran, että ei tarvitse itkeä köyhyyttä (mies joutuu kyllä).

Keittiön pöydän ääressä luettiin Enkelikirjasta lasten iltarukouksia, myös Isä Meidän rukous CH:lle.

Mutta onhan minullakin TARVE RAKASTAA. Jos olisi töissä, se ehkä unohtuisi helpommin ja päivät soljuisivat paremmin toinen toistensa perään, olisi sisältöä.Onhan nytkin, mutta erilaista. Huomenna jatkan FILOSOFIA kirjan parissa.

Sitten näytän VAPAUDEN PATSAAN / STATUE OF LIBERTYN CH:lle, joka sitä jo kerjää.