Lisään tähän uudelleen, jos en ole jo ennen. Kun aviomies löi minua ja kerroin sen psykiatrian poliklinikalla niin hoitajat heti päättivät, että VOINTINI on HUONONTUNUT. Kun seuraavalla kerralla oli oireidenhallinanryhmä (josta juuri otin työkirjan mukaan - palaan niihin juttuihin joita siinä on) niin ryhmänpitäjät VALEHTELIVAT RYHMÄLLE, että KAIKKI ON HYVIN ja kaikesta ON HUOLEHDITTU (tuosta huolehtimisesta EN ihan varma ole olivatko he noin sanoneet) - ja silloin SAMANA ILTANA tapahtui PAHOINPITELY.

Mutta jos nyt TOTUUDEN kerron täällä, niin vuonna 1990 olin teatterileririllä (siitäkin monta kertaa varmaan puhunut) - ja kohtasin miehen jota ajatellesa meni ehkä n. 8 vuotta. Sanotaan nyt, että TODELLA SYVÄ rakkaudenkokemus. Sitten näitä tekstejä hänen facebok-lokeroona. Ystävyyttä kun ei vielä ole tullut. Syynä voi olla sekin, että silloinen entinen poikaystäväni oli hänet pahoinpidellyt siellä opistolla, kertoi eräs nykyinen näyttelijä varin nihkeästi minulle. Kaivan jostain esiin Robert Cohenin kirjan NÄYTTELEMIEN MAHTI. Kyllä, vieläkin kiinnostaa - mutta sen suhteen, että miten ihminen voi kasvaa teatterin ja esiintymisen kautta. En tiedä tuleeko minusta koskaan ILMAISUTAIDON opettajaa,

 

TODELLA SYVÄ
MIELI KYSYVÄ
KIELI KYY
KIELI SANOJA MYY (tämmöistä jos psykatrian poliklinikalle, niin on heti DIAGNOOSIN VAIHTO EDESSÄ. Mutta onko tuo runoutta? jota on hauska tehdä, kun riimit ohjaavat - sitten vain lopetettava siinä vaiheessa kun tulee mieleen, että onko tässä joku salattu merkitys, minä joku "merkittävä".

Saa nyt sitten nähdä, että mitä huomenna kun tulee lähihoitaja sen jälkeen on psykiatrinen hoitaja - joka katsoo näitä asioita vain "suurennuslasien kanssa" - että missä olen huomenna...