Se huono puoli tässä sairaudessa on, että yhtenä päivänä voi tuntea olonsa kuninkaaksi ja toisena päivänä kerjäläiseksi. Onneksi on lääkkeet. Ja niin kauan kun on lapsi ei ole yksin. Jos joku jättää, se ei koskaan ole lapsi. Ja kun talossa on lapsi, on talossa myös varmasti RAKKAUTTA. Kun KUKAAN ei rakasta niin paljon kuin lapsi vanhempiaan. Kaikki annetaan lapsena anteeksi (sitten aikuisena ne tulevat alitajunnasta ja aiheuttavat ongelmia -- sain halvalla Alice Millerin kirjan The Drama of being a child, en ole vielä lukenut). Joten siinä mielessä on jäljellä vain harmistus, että mies sanoo, että huomenna. Jää ihmetys ihmetellä kulttuurien erilaisuutta. Ihmetys kun on kädessä tuo miltei näkymätön arpi. Lapsi leikkii PIKKUSISKOA. Ja sitten mennäänkin jo nukkumaan. Tuskin huomennakaan on maassa valkoista huntua. Minä en sitä odota mutta lapsi kylläkin.

Jäljelle jäi nyt vain pieni harmistus, mutta kiipeän sänkyyn FILOSOFIA - kirjan kanssa. Korvaa kaiken. Vapauttaa ja huumaa. Kyse ihan perusjutuista ja nautinto. Melkein vieläkin muistan sen hetken kun löysin elämäni ensimmäisen klassikkofilosofin. Ja nautin minkälaista "joutavan" kanssa näpertelyä filosofia on. OPETTAJAN PAPERIT sitten on.