Minulla on ongelmia ruoan kanssa. Totta kai on, enhän muuten painasi 115 kg - ihan liian paljon. Nyt ongelma on se, että minusta tuntuu, että suunnitelmat elämän varalla (esim. häämatka Euroopan kaupunkeihin, opintojen loppuunsaaminen) eivät toteudu niin, hei ainahan mä voin "edes" syödä ja saada nautinnon tänä päivänä kun epävarmuus kalvaa, vähän kuin lohdukkeeksi. Toinen syy painoon on se lääke, xyprexa, joka antoi pohjattoman näläntunteen ja 20 kg painoa.

Oudoin huolenaihe on nyt se kun herra mozbach on siirtynyt tyystin jonnekin hämärän rajamaille eikä ole viesittänyt minulle mitään kahteen viikkoon (n.) Ei normaalia tekstiviestiä hälärisoiton perään. Voin ihan hyvin siirtyä takaisin normaalielämään ilman kaukorakkautta, ei tässä tule kuin naurunalaiseksi. "No eihän se tietenkään se semmoinen voi toimia ja onnistua että ei toista edes näe elävänä". Voisin olla myös vähän helpottonut, kun tulevaisuuden uhkakuvana ei tämän suhteen takia ole enää se, että jos ilmoitan hoitajalle olevani menossa naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa niin minut pistetään mielisairaalaan, koska tämänhän on selvää maniaa varsinkin jos naimisiin ollaan menossa ensimmäisellä Suomen vierailulla. Henkilö, jota ei koskaan ole laitettu mielisairaalaan pakkohoitopäätöksellä voi ehkä pitää ajatusta outona, mutta se on kyllä ihan realistinene mielestäni. Kuvaan siis siirtyy suunnitelmat päästä VIIMEIN työelämään, eikä avioliitto ja toisen ihmisen rakastaminen. Käykö tässäkin kuten joskus tapahtui, että minulle joskus parin vuoden kuluttua kerrotaan, että mitä silloin todella tapahtui. "Silloin" suku kielsi että ei voi muuttaa mihinkään pohjoiseen Suomeen. Normaalisti suuttuneena olen heittämässä "vastapuolen" yhteystiedot huitsin nevadaan, mutta nyt vain rauhallisen kärsivällisesti odotan. Ja valmistelen itseäni pahimpaan. VOI tietenkin olla, että jostain syystä tekstiviestit eivät enää tule perille.