Minun avioeroni!
Minä vielä n. 1½ vkoa ennen "lopullista" (oikeus ratkaisee, oliko pahoinpitely - ja kaiken piti sitten vaan mennä näin) kirjoitin ruokapöydän ääressä postikortteja sukulaisille, jotka eivät minuun pidä yhteyttä, että KAIKKI ON HYVIN - yritin luottaa siihen, että kaikki vielä hyvin tulee menemään. Lähettämättä ne kortit jäivät - onneksi. Mies hommasi keittiön pöydän ääreen muovikukan ja siivosi, että nyt hänen ystävänsä voivat tulla. Kukaan ei tullut. Hän ei ottanut minua koskaan mukaansa omien ystäviensä luona. Häpesi. Mitäpä hän sitten olisi ymmärtänyt suomalaisesta opisekelusysteemistä. 700 ov., aika hyvin (mukana ei VIESTINNÄN kesken jäänyttä approbaturia). Ei hyvät ystävät. Minä en kaipaa miestäni takaisin, vaikka hän hyvin tekikin kotityöt. Sängyssä? Ei, älkä kysykö. Keskitytään nyt siihen, että Christian AW-Uibasta voi tulla pappi. Koko tapahtumasarjahan on itseasiassa  vain huvittava (paitsi se, että minua lyötiin) (sitä en anna anteeksi) -- mitä tuumineekaan anoppini Afrikassa. Onneksi muistan kaiken. Jokaisen tapahtuman, sillä EN KÄYTÄ ALKOHOLIA!