Minä avaan puhelimen radion, josta tulee englanninkielisiä uutisa. Hän sanoo:"Kiusaatko sinä minua" Minä sanon:"Onneksi emme olleet samassa paikassa kun olin lukiossa. Kyllähän uusien asioiden oppiminen harmittaa äitiä, joka on tottunut siihen, että TYTÄR tekee hänelle töitä. "Sinä hymyilet niille vaikka mikä olisi, vaikka mitä sanoisivat. Sinä vain hymyilet koska ne ovat asiakkaita." "No jos ne N:ksesta tietää, ne tietää, että sinä olet GRILLINPITÄJÄN TYTÄR." Lähetän tekstiviestin äidilleni, että jos ne lehtiä lukee, ne tietää, että olen muutakin kuin "grillinpitäjän tytär." Ja illalla digiboxista oli tipahtanut johto. televisioruudulla lukee 2.1.1970. Menee pitkän aikaa ennen kuin äitini tajuaa, että se on väärin. No, jos omaa elämäntarinaani aloitan, niin jos se olisi noin niin vanhempani olisivat tunteneet toisensa kaksi päivää.

No, mutta jaksan minä sen ajatuksen turvin tämän ajan maanantaihin asti - että ystäväni nauraa, että äiti tahtoi tekokäärmeennahkalaukun ja maksoi siitä ja asumisesta 450 € (opintolainan lyhennys). Ja että kirjastoon oli tuotu Johnny Guitar, josta isäni puhui (mutta emme voi katsoa sitä, sillä se on vhs). Että 2.1.2012 menen työvoimatoimistoon. Että seuraavana tiistaina tulee "siivojamme" Sinikka (ja näytän hänellekin lääkärin B-lausunnon, jonka sain Kelasta, ystävällinen virkailija antoi. Lausunnossa sanoittin, että Äiti tulee Lieksasta - ei tule:  mutta eihän sen ole väliä, koska MINÄ OLEN HULLU. Sitähän se dg. tarkoittaa. Äiti ei ole Lieksasta. Bipoa en kiellä, mutta kyllä se on MINULLE AIHEUTETTU vrt., että lapsi ei saa nukkua yöunia rauhassa. Niinpä minullekin tapahtuu niin, että "kehoni nukahtaa" ja minä mietin asioita. Oli lapsena vähän pakko "nukahtaa" noin, koska MINULLA EI OLLUT OMAA SÄNKYÄ. Vanhempani suorittivat - "tiedättehän mitkä" samassa sängyssä. Mutta Isälleni olen valmis antamaan anteeksi kaiken, koska elämä bipolaarina voi olla ihan kauheaa. Itseäni lohdutan sillä, että Aleksis Kivi kärsi, L.Onerva oli mielisairaalassa, Jyrki Kiiskisellä on diagnoosi. // ONNEKSI ELÄMME 2010 - LUKUA JA MEILLÄ ON TÄMÄ INTERNET JA MODERNI TEKNOLOGIA.

Niin, siis tämä minun luonani vierailulla oleva nainen asuu yhdessä vapaamuurin kanssa (JONKA MIELENTERVEYSONGELMISTA "KÄRSINYT" (ainahan se ei ole kärsimystä) LAPSI ASUU KAIROSSA SEN MAALAISEN MIEHEN KANSSA * jota äiti sitten pui, että johan hän jo silloin ja ei tule onnistumaan etc., kai?) joka on menettänyt luottotietonsa kyläkauppaa pitäessään. Ja tämä nainen siis piti yritystä pystyssä 27 vuotta. Siitä hän jaksaa iloita. Mies hänellä oli, se vankilasta tullut. Ja itseasiassa bipolaari-alkoholisti ja tämä nainen jaksoi minulle monta kertaa teini-iässä sanoa:"Ihan olet kuin isäsi."

Kulkea kylän halki kaikkien tuntemana, se on minulle tuttua. Suljen kirjan. Katson taivaan tähtiä. Avaan radion, se on minulle ainoa ystävä. Aino A. (Kalevala/Peacock, näyttelija) nauraa. On minua hieman vanhempi. Tuntee kaikki ja kaikki hänet. * Ja sitten yhden kerran, yhtäkkiä, kesäleirillä katson miestä ja mies kulkee ohi. Ja miehen nimi on shampoopullossa, nyt. ("Kuin Paskajärven kallis Katriina", ne laulavat)

Melkein mielenterveydenhoitaja. Melkein lastentarhanopettaja. Melkein eronnut. (Mies pääsi töihin ISS:lle) Jokainen tilanne on kohtaus kaikesta.
"Nyt lopeta se vouhotus" taitaa olla repliikki, jota äitini käyttää minulle. Ja nainen jonka luona hän kävi ns."Kirjallisuusterapiassa" ystäväsesti NUSSI jotain miestä sen kirjoittajayhdistyksen mökillä päivää ennen kuin osallistuin omien runojen esittämiskilpailuun. Hyvä keskittymisrauha, eikö totta?

Ja sitten kuin tyhjästä ilmestyy nainen, jota ihailen. Vaihtaa nimensä, "upeaa! loistavaa! parempaa kuin mihin itse ikinä pystyn!" Nämä tunteet ja tuntemukset, joista saan kiinni. Koko se ihmettely. "Sinulla ei ole mitään oikeutta!" Huutaa toimittaja pubissa, kun olen löytänyt olutpullon hänen työpöytänsä laatikosta. "Sinulla ei ole mitään oikeutta" huutaa sama mies, joka tullessaan Bombalta (NRS) huutaa vaimolleen humalassa jo ovelta, että nyt minä TAPAN SINUT. Ja sen huutamisen jälkeen (kun olen koko elämäni yrrittänyt onnistua) menen kai masennukseen (ja se mies, Martti on tyytyväinen) (toki, TOIMITUSHAN oli heidän) ja vain syön...syön...ja syön....koska en tiedä kuinka voisin onnistua elämässäni, olla mitään. /// En todellakaan kaipaa synnyinkaupunkiani tuijottamaan, mitä minulle "kuuluu".

Pakko lopettaa, Täällä itketään silmälasien perään. Harry Potter-leikkiin pitäisi olla silmälasit.