Niinpä sitten lapseni nukahti eilen Liisa ihmemaassa - kirjan ("vanha" suomennos ja alkuperäiset kuvat) jälkeen ja keskelle Fedja-setä äänikirjaa ja itse tunsin vielä olevani uneton (oli oltava varuillaan, muistin aamulääkkeeni vasta n, klo 14 vaikka heräsin jo klo 10 ja ilmassa oli jo "nousevan vaiheen" (koska sairautta kuvataan janalla) oireita: rupesin tekemään jotain uutta asiaa, kun entinen oli vielä kesken + uusi oire, joka pitää pistää ylös oirepäiväkirjaan: saan uusia ajatuksia ja ideoita ja sitten pelkään, että unohdan ne / kun en ehdi kirjoittamaan mihinkään. Kun oireet hoidetaan ajoissa, voidaan välttää mania josta toimintaesimerkkeinä esim. että huutaa ja riitelee ystäviensä, mahdollissti työtovereidensa kanssa, luulee olevansa jotain suurta ja merkittävää (ei nyt sentään Jeesus mutta samantapaista) ja totta kai se, että sekoittaa raha-asiansa täysin. Myös seksi voi tulla kuvioihin, seksihurjastelut. - Nämä olen oppinut oireidenhallintakurssilta - en ole siis omakohtaisesti kokenut).

Siis yöllä n. klo 23 tajusin, että sieltähän tulee televisiosta se Bownin kirjaan pohjautuva elokuva, jonka tahdoin katsoa. Eikun irtautumaan CH:n haliotteesta (tai siis minä minä halin häntä) ja television ääreen sohvalle. Eipä sitten yhtään harmittanut, että en ehtinyt että en ehtinyt leffaa alusta nähdä. A) Kuuntelin kirjan kirjaston äänikirjana sen jälkeen kun olin ainoalta mielisairaalakeikalta päässyt kotiin. Toki kuuntelin illalla nukkumaanmennessä, joten siellä on aukkokohtia, kun äänikirja pyörii ja minä olen nukahtanut. B) Ainakin leffan loppuosa oli ns. "toimintaa" eli lähinnä takaa-ajoa, juoksemista kirkosta toiseen. Ja vaikka leffa oli ilmeisesti Vatikaanin alueella kuvattu (aidot kirkot?) en jaksanut sitä juoksemista katsoa. Muistin kirjan tapahtumat hyvin, joten pidin vain silmät kiinni ja kuuntelin elokuvaan liitetty musiikkia ja helikoptereiden tai autojen hurinaa. Avasin silmäni sitten kun herra pappi polttomerkitsi itsensä. Kirjana tämä toimi, elokuvana ei.

Minusta meille tänne kotiin sopisivat mustat ikkunaverhot, joissa olisi ristiinnaulittu Jeesus. Sen verran kiinnostunut aiheesta poikakin on, että ei koe sitä ahdistavana. Minä aina kavahdan kun uskonnon nimissä rajataan ihmisen elämää - ja nimenomaan siten, että sanotaan, että jos teet jotain pahaa niin joudut helvettiin (ts. sinun tulee elää kuten me muut). KUN se todellinen kristinuskon sanoma on, että olet mitä tahansa, ihan mitä tahansa tehnyt niin Jumala tahtoo sinut pelastaa. Niin suurta syntiä ei olekaan, että IHMINEN voisi sanoa sen perusteella toisen ihmisen uskonnon kuuluvan alueeen asioissa sanoa, että Jumala ei sinusta tuon sinun tekosi takia pidä. Että "Raamatussa lukee niin", kun Raamatussa lukee juuri se, että syntisten vuoksi hän tänne maailmaan tuli. ---- tuota minulla nyt pyörii tässä taustalla mielessä Päivi Räsänen - eli sitä vastaan kai yrittäisin argumentoida, mutta... ja kuitenkin kun aloitan jonkun lauseen, jonka uskon olevan totta, mieleeni hiipii heti ensimmäisten kirjainten kohdalla, että onko se sitten näinkään. Nimittäin kyllähän ihmistä voi NUHDELLA, jos huomaa, että hän ei toimi oikein. Se ei mitään "metafyysistä tuomiota" (anteeksi sanahirviö, mutta tykkään myös tuollaisista ilmauksista) ole, mutta mahdollisuuden antaa toiselle tilaisuus pohtia omaa elämäänsä. (yksinkertaisin esimerkki:"Miksi poltat tupakaa")

Ajatukset harhailevat, lapsi katsoo tässä olohuoneessa kirjaston dvd:ltä Tuhkimo - elokuvaa (inhoaa Tuhkimoa, rakastaa prinsessa Ruususta), vieressä on yksi englanninkielinen kirja juutalaisten historiasta, Raamatun 1933 suomennos ja kirja Paavalin teologiasta. Voi kuitenkin olla, että luen kuitenkin Kehlmannin Maine kirjaa.