Painan siis jotain n. 120 kg, mikä on ihan hirveän paljon. Pääsyyt tähän ovat se, että kun olin 23 vuotias, työpaikalla eräs työntekijä (olin harjoittelussa) haukkui minut pystyyn (löydettyäni hänen työpisteeltään tyhjän olutpullon). Aiheesta tai ei, tämä vei minulta itseluottamuksen, että koskaan pystyisin mihinkään (muuhun kuin olemaan töissä vanhempieni pikku grillialan yrityksess, yök!) - ja sitten synnytyksen jälkeen tulivat lääkkeet, eikä silloin ekalla kerralla paljoa ajatella, että mahdolliselle diabeetikolle saattaa tästä kyseisestä lääkkeestä tulla ylipainoa (koska se on niin henkilökohtaista, että ketä mikäkin lääke sitten lihottaa) - eikä sitä siis kontrolotu vaan sanottiin:"Saattaa sitten syötättää". Kyllä vain syötätti, sen 20 kg. Jotka lähti pois kun oli hyvä ravitsemusterapeutti, mutta kun lääke tuli taas, en edes jaksanut taistella vastaan vaan söin, mitä mieli teki. Joten, nytkin kun CH oli poissa, minun piti mennä nukkumaan "levottoman jalan" takia sohvalle, jossa olo helpottui jalan suhteen, mutta se nukkuminen. Oli pakko nousta välillä ylös ihmettelemään - kun toinen puoli aivoista tajuaa, että pitäisi levätä ja toinen puoli yrittää vielä viestittää, että pitää tehdä jotain, jotain "LUOVAA". Aivoissa on nyt samanalainen tila kuin moottorissa joka ritisee ja rätisee. Eteenpäin mennään, eikä onnettomuuksia tule, mutta ei se kivalta tunnu. Ja sitten fyysisesti? Nousin ylös ja ajattlein, että nyt on todella joku hätä psyykkisesti, kun tuntuu että sohva / vuodelevon jälkeen ON HENGÄSTYNYT OLO. Vähän aikaa siinä olin ja mietin ja tajusin, että ei: tämä on ihan vaan kehon hätää, että rasvaa on joka puolella niin paljon. Että keho hengästyy jo ihan siitäkin, että se vain sykkii ja hengittää tekemättä mitään. Pelottavaa

MInulla on Kunto Plus lehdestä tilaajalahjana saatu jouksu - kävely kello, josta arvelin, että se voisi motivoida edes vähän enemmän liikkumaan. Siitä näkisi mm. kuinka paljon kaloreita palaa liikkumalla. Eihän sitä muuten saisi laskettua. Ei minusta urheilijaa tule, mutta jospa kävelisin vähän enemmän. Pitää ilmeisesti mennä urheilukentälle (tiedän missä sellainen on täällä Vuosaaressa) ja pistää kello kuntoon, kun siihen pitää kerran mitata 400 m tai 500 m ja siis minun kohdallani kävely, ei juoksu. Ja onhan minulla ne Adidas-liikkeestä ostetut kengät jotka ostin kun lastensuojelu antoi rahaa uimahallikorttiin ja uimapukuun ja uimapuvusta jäi rahaa ostaa ne kengät, jotka on tehty nimenomaan kävelyä - ei juoksua varten.

CH tulee n. tunnin kuluttua takaisin. Käydään ostamassa kaupasta mehua ja Mehukattu-mehujäätä. Ehkä lastenpuistossa myös? Minä juon Pirkka-kofeiiniton kahvia joka on sekoitettu tehosekoittimessa yhdessä jääpalojen ja maidon sekä sokerin kanssa. Ihanaa juomaa. Tuntuu siltä, että olen opiskellut tarpeeksi, että tuo opinnäytetyö / pro gradu tutkielma on sitten se taidonnäyte, jonka teen. Mutta ehdottomasti en tarvitse enää sellaista "koulua", jossa opitaan "asiaa". Alkaa tuntua VIHDOINKIN siltä, että olen akateeminen nainen. Selittääkö tätä asiaa eniten se, jos kertoo, että normaalisti on se olo, että ei tiedä tarpeeksi. Että tieto tekee "onnelliseksi"? Ehkä se on oikea asenne kuitenkin ihmiselle, jonka yhteiskunnallinen tarkoitus olisi opettaa yliopistossa.

Pitäisi siirtää keittiön pyöreältä pöydältä pois kirjat: Dan Brown: Da Vinci koodi, Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto, Leena Krohn: Tainaron, VÄKIVALLASTA VAPAKSI kirja ja jättää vain Simone Beauvoirin kirjat Mandariiti I ja II. Kirjaston vaihtokorista on myös tarttunut mukaan Philip K. Dickin kirja Dr Bloodmoney, siis scifiä englanniksi. Olen kesän aikana seurannut TV:stä sarjaa : 10 kirjaa vallasta. Sen innoittamana lainaisin kirjastosta George Orwellin Eläinten vallankumous, jonka kyllä uskon joskus lukeneeni. Ja ne TV-sarjan osat joita en ole vielä katsonut ova tallennettu Soneran viihdepakettiin. PSYKOLOGIA - SOSIOLOGIA - TEOLOGIA - filosofia - NAISTUTKIMUS - mitä vielä? VARHAISKASVATUS - OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT - *** kiva paperihan se tulee sitten olemaan, jos gradun saan loppuun. Mutta suurin osa on "vain" 3/5. On se vaan ollut ihana lukea kaikkia niitä tenttikirjoja. Ihan oikeasti - on ollut se olo, että kun lukee ja lukee ja lukee niin elämä pysyy kasassa, vaikka tämä Bipolaarinen häiriö oireili jo silloin(kin). OPISKELEMINEN ja OPETTAMINEN sopivat minulle. Periaatteessa minun pitäisi olla "köyhä", koska minulla ei ola paljoakaan rahaa - ja eikö elämän tarkoitus suomalaisessa markkinatalous yhteiskunnassa ole nimenomaan KULUTTAMINEN? Minulla on : 1) minulle sopiva puhelin, 2) minulle sopiva tietokone, jota käytän nyt moneen muuhunkin asiaan kuin chattaaminen mielenterveys chatissa, jossa keskustellaan lääkkeistä ja sitten haukutaan toisiaan, 3) lapsi jonka olemassaoloa ei voi rahalla mitata, --- ainoa mitä minulta puuttuu on MIELENTERVEYS (joka oireilee. Taiteilijoilla näin kai usein on?) - ja sitäkään ei voi rahalla ostaa. Yhteiskunta kuitenkin antaa minulle kaikki psyykenlääkkeet omakustannehintaan 3 €, joten ei ole ongelmia senkään suhteen. Sitten on KIRKKO, jota ei voi rahalla ostaa, jossa käyn häpeällisen vähän (pidän kuitenkin luterilaisesta käytännöstä, että kirkossa käymättömyys ei ole este taivaaseen pääsylle.) Luonto ja maisemat - jotka nähdäkseen täytyy vain avata silmänsä ja sielunsa. VAATTEET toki kuluvat turhan nopeasti. Ei voi KYMMENTÄKÄÄN VUOTTA kulkea samoissa housuissa / hameissa / puseroissa. Mutta siinäkin asiassa kaltaistani tiedollisesti suuntautunutta ihmistä kiinnostaa, kun nytkin katson ikkunasta Viereisen Cafe m/s Otto terassin edessä seisovaa naista kiinnostaa, että mistä ne vaatteet tulevat ja miten ihmiset ne valitsevat -ja-ja-ja...  Siinä en edessäni keittiön seinällä isoisäni Opettaja ja hänen yläpuolellaan lapseni, joka tahtoo papiksi. Seinällä olisi Jeesuspatsas muuten, mutta sen takakoukku meni kerran rikki.

Jos olisin käynyt MIELENTERVEYDENHOITAJA-koulutuksen Salon terveydenhuolto-oppilaitoksessa loppuun en olisi ollut onnellinen, vaikka olisin ansainnut palkkaa ja maksanut veroja. Olisihn havitellut tätä elämää, että minulla olisi nämä nykyiset tiedot ja taidot (akateemiset). Enkä ehkä olisi osannut auttaa ihmisiä kuin olisin halunnut.