Olin viikonlopun ilman CH:ta. Arkkitehti ja kustannustoimittaja pitivät hänestä huolta. Lauantaina kävin kaupungilla. Istuin ensin Cafe Esplanadilla tietokoneen kanssa juttelin facebookin kautta joensuulaisen pienkustantamo Ilias Oy:n kirjailijan kanssa, jonka kanssa oltiin samassa kirjoittajaryhmässä jossain päin Noljakkaa. "Istunnon" päätteeksi kirjoitin runon, mielestäni jopa hyvän, jonka tallennin muistitikulle. Oli rentouttavaa istua siinä puoliksi auringon paisteessa.

Sen jälkeen tajusin kulttuuriministeri Arhinmäen facebook-päivityksestä, että on menossa Kallio Bock Party johon hänkin on menossa. Kuinka kurjaa, että kun tämän näin, tajusin, että HELSINKI POETRY CONNECTION tapahtuma oli jo menossa, enkä sinne ehtisi. Olen nimittäin suunnitellut käydä heidän OPEN MIC osiossaan esittämässä omia runoja. "KÄYKÖ RÖYKÄ" ja sitä rataa, kun tuo Röykä oli kuritushuone. Kun kuitenkin isä, joka siellä n. 4 - 6 kk istui (en muista aikaa tarkemmin) teki eläessään (elää edelleen) paremmin (harrastaja)taidetta kuin rikoksia (viinanmyyntiä ja sellaista). Tilasin Vistaprintiltä "KÄYKÖ RÖYKÄ"! kynänkin ja T-paidan, jonka edessä on jonkinlainen horror-pässi ja takana nuo päivämäärät 18.11.1969 ja 19.11.1970. Seuraavan kerran Poetry Connection on Alppipuistossa 26.8.2012. Suunnittelin, että uskaltaisiko siellä käydä CH:n kanssa. Se alkaa kuitenkin jo klo 18.30. KALLIO BLOCK PARTY:ssä aion mennä Vaasankatu 10:n lavalle kuuntelemaan musiikkia, mutta kun heti Sörnäisten metroaseman vieressä oli vielä lava ja siellä musiikkia, niin jäin siihen. Ympärillä olikin sitten humalaisia, noin 25 vuotiaita ihmisiä, jotka halusivat vielä hetken säilyttää illuusion omasta nuoruudestaan ja mikäs sen mukavampaa kuin kunnon känni lauantaina live-rockia kuunnellen. Kyllä siinä sielu lehteili, kun tajusin, että samanikäisenä, nuorempana olisin niin kovin tahtonut juuri heidänkaltaistensa hyväksyntää, kun se ensimmäinen kapinamuoto olivat rock-henkiset vaatteet, ei känni. Nyt näin vain heidän humalansa ja ajattelin, että eikö heitä edes (niitä yksinkulkevia, eniten kännissä olevia) hävetä olla ihmisten ilmoilla humalassa. En nähnyt siinä mitään kadehtimisen arvoista. KOSKA PAREMMAN OLOTILAN KUIN HUMALA SAA PALJON PAREMMILLA TAVOILLA. Ne vain vaativat enemmän kärsivällisyyttä, eivätkä tule samalla tavalla kutsuttuina kuin viinapullon avaaminen. Jotain niin surullisen suomalaista minä siinä näin. Samalla tajusin myös kun olin tapahtumaan tulossa, että kyllä minä aviomiestäni rakastin, kovastikin.

Tunnustetaan: lähetin tekstiviestejä miehelle (Kotikylään), josta pidin nuorena (etänä-kaukona). Joka keväällä kommenoti tekstiviesteistä, että olen PAREMPAA SEURAA kuin mustasukkainen (lue: humalainen) nainen. Mies, josta ajattelin jo, että en enää koskaan näe häntä. *** Ajattelin laittaa tähän Roy Rockwood BOMBA djungelpojken kirjan kannen kuvan, mutta en löydä nyt kirjaa ja pysty ottamaan siitä kuvaa Huawei Ideos X5:n kameralla kuvaa. Minusta tuntuu, että "laminoin" siitä otetun kopion Fokan asukastilassa (jossa olen käynyt korjauttamassa läppäriklinikalla miniläppäriä, jota en nyt käytä - ja jossa olen sijaistanut varsinaista työntekijää, eli päivystänyt kahvilassa). En kyllä ehkä sittenkään lähetä sitä tälle "rock-henkiselle" iäkkäämmälle entiselle ihastukselleni -- vaan pistän sen miehelle, joka on soittanut mm. Pelle Miljoonalla ja kai Hano Rocksissa ja sillä sun tällä naisartistilla orkesterissa. Jolla on kai jonkinlainen musiikkialan yritys siellä Pohjois-Karjalassa, koska halusivat vaimon ja lapsien kanssa asua siellä eivätkä Helsingissä. Miehelle, joka kopioi minulle DOORS-musiikkia kasetille 1980-luvun jälkipuoliskolla, kun opiskelimme samaan aikaan Kuopion Musiikkilukiossa Savossa. Joka ystävänsä kanssa auttoi, että pääsin hakemaan avaimeni puhelinkopista opiskelija-asuntolassa (kun olin 17-vuotias) kun olin ollut puhelimessa runojakirjoittelevan sivaripoikaystäväni kanssa. Pitäisi vain löytää se kirjaston vaihtokorista (jälleen kerran tuntui, kuin Jumala olisi sen minulle sinne antanut) löydetty kirja kirjahyllystä.

Mutta ensin minun täytyy pestä tiskit. Katselen tallennukselta SUPERNATURAL -tv-sarjaa. Täyttä hulabaloota ja fantasiaa, mutta kiehtoo mieltä. CH tulee takaisin klo 15. Serkkuni, joka on käymässä Saksasta tulee huomenna. Viikon kuluttua sunnuntaina on CH:n syntymäpävät. Kunpa oppisi mietiskelemään niin, että hallitsisi mielensä, kun hypo tulee. Sillä niiden tuloja ei voi välttää. "Sairaudestaan" ei pääse eroon. Stressi, joka saa aikaan hypomanian ja manian on minulle jopa ihan fyysinen tunne päässä, kuten jollekin on migneeri ja päänsärky. Aivot valmistautuvat impulsseissaan ja väliaineissaan siihen, että NYT TÄYTYY JAKSAA, VAIKKA EI JAKSAISIKAAN. Täytyy siis muistaa LEVÄTÄ vaikka FYYSISENÄ ja PSYYKKISENÄ tuntemuksena ei kokisikaan VÄSYMYSTÄ. Muuten ollaan tilanteessa, että nukutaan n. 2-3 h vrk:ssa ja touhutaan kuiteinkin. Ei siinä mitään, se tuntuu hyvältä, mutta sitten tulee se hetki, että ei jaksa tehdä loppuun aloittamiaan asioita ja makaa sängyssä jaksamatta tehdä mitään. Näin ei ole minulle tapahtunut, mutta olen lukenut lehdistä toisten kaksisuuntaisten kertomana.

Kaukosuhteen kannalta ollaan siinä tilanteessa, että minun pitäisi HOUKUTELLA Amer kanssani läheisempään kanssakäyntiin netin kautta, mutta hänellä tuntuu olevan aina työkiireitä. Pakistanissa tehdään niin paljon sitten kai rikoksia. Kuten: http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-19132089 -. Aluksi tämä etäsuhde tuntui olevan hyvä tarina. Jotain mikä tapahtuu juuri minulle, eikä jossain kirjassa. Jotain mikä tuntuu paremmalta kuin kirjasta luettu tarina. (Ovathan kirjat addiktioni, ei enää rock-musiikki, kuten joskus). CH tietää Amerista ja muistaa hänet - että niiltä osin on hommasta huolehdittu hyvin. Eikä kuitenkaan niin, että hän odottaisi, että Amer tulee todella. Tai se ensimmäinen intuitio, kun keskustelimme näyttöpäätteellä: tämän ihmisen tahdon elämääni. Paljon muunkinlaisia tuntemuksia on ollut, mutta ne olen kirjannut päiväkirjaani, jota toivottavasti ei kukaan muu kuin minä koskaan lue, koska se on niin perkeleen rehellistä ja kaunistelematonta tekstiä. Joskus pitää jo sairaudenkin takia purkaa paha olo, ahdis ja riidanhalu ja muu mahdollinen päiväkirjaan, koska kyse on MIELIALANVAIHTELUISTA. Eikö niin?

Olen ymmärtänyt että juuri esim. ihmisten haukkuminen esim. minun ja äitini haukkuminen isällä oli nimenomaan tätä sairautta: kaksisuuntaista mielialanvaihtelua. Vaikka pitääkö se ymmärtää, että on kaksi napaa: JAKSAA ja EI-JAKSA. Kotitöitä minä en jaksa. Se on se lapsuudesta opittu pointti: jos joku näkee, että missä kunnossa kotimme on, hän näkee myös, että olemme HULLUJA. Toinen piste on se, että aina kun lähdetään kaupungille, pitää katsoa itseä peilistä ja tarkistaa, että EI-NÄYTÄ-HULLULTA. Siis oikein totta! Ei se, että näyttääkö kauniilta, vaan, että kukaan ei vaan huomaa, että ollaan hulluja.
Luin Jean Kwokdin kirjaa Käännöksiä. Kirjasta meni 2/3 kunnes tajusin MIKSI se tarina vaikuttii minuun niin, että jännitin jo ihan fyysisestikin, kuinka päähenkilölle käy. Tyttö oli muuttanut Hong Kongista äitinsä kanssa New Yorkiin äidin siskon kutsumana. He saivat asuttavakseen HIRVEÄN röttelön ja tekivät töitä laittomassa vaatetehtaassa. Ketään ei voinut kutsua kotiin kylään, koska siellä ei ollut edes lämmitystä. Tyttö pärjäsi todella hyvin koulussa ja auttoi vielä äitiään raskaissa töissä tehtaassa koulupäivän jälkeen. Kirjaa lukiessa koin yhtäkkisen valaistumisen: noin se oli meilläkin. Ehkä en ollut niin loistava tähtioppilas kuin kirjan päähenkilö, mutta minäkin melkein jouduin tekemään samoja töitä kuin äiti, ainakin olemaan äidin työpaikalla silloin kun hän oli töissä (mikä ympäristö (humalaiset suomalaiset) oli lapselle pahempaa kuin aikuiselle. Eikä kotiimme todellakaan voinut kutsua ketään. Tunsin niin nahoissani Käännösten tytön olotilan.
Onneksi sitten teini-iässä oli niitä Me Naiset lehtien SELVIYTYMISTARINOITA joissa julkkikset (näyttelijät, kirjailijat etc.) kertoivat hankalasta lapsuudestaan. Luulin, että pitää tulla julkkikseksi, että pääsee kertomaan sen. Että ensin pitää menestyä ja pärjätä.

Outo olo, kuin olisi 20 vuotta nuorempi nyt. Etteivät tiet ole tukossa, vaan ovia on auki - vaikka en esim. audio-visuaalisen-mediakulttuurin koulutusohjelmaan päässyt, koska jäin oliko sen nyt pisteen päähän varasijalle. On selvä olo, että on hyvä DRIVE gradun (Emmanuel Levinas - http://fi.wikipedia.org/wiki/Emmanuel_L%C3%A9vinas) suhteen ja on jo lapsi tässä elämässä. Sairauden suhteen oman itsen tunteminen auttaa pitämään oireet hallinnassa (Oireidenhallintakurssinhan psykiatrian avohoito minulle tarjosi). Minulla on ystäviä Helsingissä - ja pidän ihmisistä, joihin olen tutustunut. RAKASTAN NYKYAIKAA ja tätä TEKNOLOGIAA joka mahdollistaa vaikka mitä! Ja syksyllä alkaa taas työväen opiston luovan kirjoittamisen ryhmä, johon uskon pääseväni, kun vaan ilmoittaudun ajoissa, opettajana Markku Pääskynen. En keksi yhden yhtäkään syytä, mikä olisi huonosti elämässäni nyt. Kotitöiden hoitaminen on se suurin ongelma - ja syyn miksi se psyykkisesti on niin tärkeää kerroin jo edellä.

Jään miettimään, miten kertoa ystävilleenkin, että rakastaa heitä (rakkaus = tuntee huolta etc., kuten äiti - ei kuten mies naista kohtaan - halua. Halua ei pitäisi sekoittaa äidinrakkauteen. HALUSTA puhuu Levinas. METAFYYSISESTÄ halusta. (Metaphysical desire). -- pistän SUPERNATURAL ohjelman paussille, menen tiskipöydän äärelle, siellä on banaanikärpäsiä, joiden olemassaolo kodissamme ei kiihota minun biologiaan tuntemaani viehätystä. Voisin a) toivoa, että kukaan ei näkisi niitä, b) laskea, montako niitä on ja samalla tuntea SYYLLISYYTTÄ siitä, miten HUONO ÄITI minä olen kkun kodissani on niitä banaanikärpäsiä. Olen toki tehnyt tehosekoittimella banaani-kookos-maito-sokeri-pirtelöitä, mutta johonkin muuhunkin ne ovat pesiytyneet. Valitsen toimintastrategiakseni kohdan C) mietin MITEN VÄHÄN minä BANAANIKÄRPÄSISTÄ tiedän. MITEN ne oikein etsivät ja löytävät makean luo. Mutta en etsi tätä tietoa internetistä (halleluja internet! halleluja tietoteknologia! Halleluja Yhteiskunta"!) vaan pohdin sitä filosofisesti (Aristoteleshan tutki myös luontoa - ja minulla EI ole Aristotelesta kirjahyllyssä! Voi kun olisi! Onnellinen olisin!)  --- musiikin suhteen olen vielä kahden vaiheilla: kyllä vai ei?

Ps. Ai niin: Tulin vapaa-lauantai reissultani kotiin n. klo 22.30 (jo?) ja pelkoni, jota ns."normaalit ihmiset" yrittävät päälleni lietsoa johtuen Amerin uskonnosta lientyi hieman kun näin Rastilassa, jossa asun selväpäisiä ja raittiita mustaihoisia muslimimiehiä. Herrasmiehiä sanoisin. Vaatetelineen päällä lepaa kirjastosta lainaamani Natalia Kisnasen kirjoittama kirja: MISSÄ OLET SUOMALAINEN. Lainasin sen kirjastosta ja sen on kustantanut Finn Lectura. Se on maahanmuuttajille tarkoitettua lukemistoa ja se johdattaa suomalaiseen perhe-elämään ja kultturiin. Hyvä luoja! Minäkään en tiedä mitä nämä ovat, voin vain kuvitella kaikkein pahinta, mitä maastamme milloinkin löytää. Minä lukisin niin mielelläni kirjan tai tarinan, jonka päähenkilö olisi töissä lehdessä tai television uutisissa   - jotta saisin tietää, millainen on tuo maailma, joka minulta on poissuljettu tässä elämässä. Tähän "Missä olet suomalainen" kirjaan en kuitenkaan vielä pysty tarttumaan (ehkä kirjasto antaa minun pitää tämän ainakin ne 3 kk kun saan itse uusia netissä lainani) (sillä kuinka ulkomaalaiset muuten tämän löytävät kuin joltain suomen kielen kurssilta) enne kuin olen lukenut ehkä tuon Bohumil Hrabalin "LIIAN MELUISA YKSINÄISYYS" ja Matias Riikosen "NELISIIPINEN LOKKI". Sitten olisi vielä Andrei Volosin Animaattori ja Beate Grimsrudin HULLU VAPAANA kirjat. Pinossa on muitakin kirjoja. Ja vieressä ovat GRADUA varten kirjat LEVINASISTA. Syksyn suunnitelma on viettää päivät kotona / kahviassa / kirjastossa ja tehdä taas gradu - nyt kirjoja lukien, eikä niinkään muistiinpanoje tehden. Uskon selviävänä englannista vaikka se lukiossa oli vain C. Joka toinen viikko on Työväen opiston ryhmä ja kotipalvelu käy silloin kotona, lastensuojelu maksaa - meidän sosiaalityöntekijä tukee kirjoittamistani.

Huomaatteko miten paljon sain kirjoitettua, vaikka juuri sanoin, että minun täytyy pestä astiat (a) koska serkkuni tulee kylään ja minun pitäisi antaa kuva, että kaikki on kotonani TIP-TOP, eikä varsinkaan mainita, että meidän suvussa saattaa muillakin olla tätä kaksinsuuntaista mielialahäiriötä kuin minulla (??=kärjistetty kuva, serkku on kiva ja alkoholiton mies + homiseksuaali) b) kotipalvelu tulee myös käymään tällä viikolla ja tulee olo, että voi voi, mitä minä oikein olen tehnyt kotona kun ei ole asiat TIP-TOP (huom., laskujen ja rahan suhteen kaikki on TIP-TOP).

Mutta VOI LUOJA missä kunnossa oli ISÄNI koti kun siellä kävimme --- siitä voi kirjoittaa vain johonkin novellinalkioon.

Opiskelijan Drive todella päällä, kun tuntuu että esim. 35 ov., aineopiinot PSYKOLOGIASTA eivät ole menneet hukkaan. Jos minä joain päivänä pääsen järjestelmään kirjahyllyäni, niin se on ihme. Etsiä nyt kirjahyllystä Bomba-djungelpojken kirjaa kuin isälleen alkoholia....Suunnittelen, että liittyisinkö RAITIS.FI yhdistyksen jäseneksi. Ainakin kannatan niitä asoita.