Niinhän siinä kävi, että kun koti ei ollut tarpeeksi siisti kun siivousapu kotipalvelulta tuli, niin tuli eteen retki Auroran sairaalaan eli mielisairaalaan. Kotipalvelun työntekijällä oli ainakin mukava työpäivä kun muuten olisi pitänyt tavanomaisen imuroimisen lisäksi pitänyt tehdä muutakin siivoamista. Kun elämä palaa normaaliin, kysyn tuolta työntekijältä, että onko hän "kotisairaanhoitaja" vai onko sekin ollut puppua. Esim. lääkelista oli virheellinen, eli siellä oli sellaisia lääkkeitä, joita minulla ei mene.

Näissä tilanteissa ei tietenkään voi hoidosta kieltäytyä. Mukavia potilaita monta. Jopa apurahakirjailija (omien sanojensa mukaan), jolle lausuin pari hänen valitsemaansa runoa. Hoitajilla ei mitään tietoa elämäntilanteestani, seurasivat ainoastaan, että oireita ja mitä lääkkeitä. Ylimääräisistä rauhoittavista kieltäydyin. Hyvä hoitaja ei mielestäni todellakaan kysy keskustelun päätteeksi, että tarvitsetko nyt rauhoittavan PIstin siitä asiakaspalautteenkin.

Olin 1 ½ vkoa suljetulla ilman tietokonetta. Luulin, että tarvitsisin sitä useampaankin tehtävään kuin mitä tarivtsen ja huomaan sen nyt kun olen kotonani käymässä. Jos minulla olisikin todella sellaisia ystäviä, jotka voisin kutsua luokseni "siivoamaan" silloin kun on tarve (lastensuojelu käy...? -ei, tämä yhtälö ei toimi!) mutta en ole tarpeeksi sosiaalinen. Juttu nyt on niin, että en usko, että tuo MIELENTERVEYSHOITO onnistuu aina siten kuin sen pitäisi. Ainakaan he eivät osaa kohdata, jos "potilas" on kohdannut väkivaltaa. Minulle ne sanoivat kun olin kertonut, että sinun vointisi on huonontunut, menet lääkärille ja saat lisää lääkettä. Ja tuolla sairaalassa eräs nainen kiersi ympyrää hoitajien kanslian edessä ja tuumi siinä, että minne hän menee kun kotona on väkivaltainen aviomies josta hän eroamassa. Hoitajille hän sanoi, että voisiko hän käydä eräänlaisessa rentoutusryhmässä ei lääkettä, Hänelle sanottiin:"Tässä on sulle nyt tätä lääkettä, kun sulla on noita mielialan vaihteluja (ts. "sä itkua väännät"). Ehkä siellä taustalla on joku hyvä hoitoideologia, mutta ainakin tällä "keikalla" potilastoverit tiesi enemmän toisistaan ja heidän elämäntilanteestaan kuin hoitajat.

Ja kuinka ollakaan: tiistaina alkaa TYÖVÄEN OPISTON LUOVAN KIRJOITTAMISEN ryhmä ja otan mukaani TAMMELLE vuonna 2004 tarjoamiani novelleja, joista ensimmäinen on POTILAS (mielisairaalassa) - ja se on kirjoitettu silloin kun oma kokemukseni hoitamisesta ja hoitajista on ollut vain se terveydenhuolto-oppilaitoksesssa ja sen harjoittelussa ja opettaja on TAMMEn kustannustoimittaja.

Niin minä sitten mielisairaalassa kerroin apurahakirjailijalle, että elämässäni on Amer joka on luvannut viedä minut Chicagolaiseen mielisairaalaan, jos tarvetta on. Toistan vielä kerran, että siellä oli äärimmäisen ihania ihmisiä ja olen kiitollinen, että sain tutustua heihin ja heidän elämäänsä.