Kävelimme Rastilasta Vuosaareen hakemaan viimeisiä sushiaineita, kun poikani sanoi vesisateen huomioidessaan, että JUMALA TAITAA ITKEÄ ja että mikähän mahtaa olla siihen syynä. Samana päivänä kerroin pojalleni, että minun mielestäni maailma on niin monimutkainen, että sen olemassaolon voi selittää vain Jumalan olemassaolo. En toki jätä poikaani tieteen suhteen pimentoon vaan kerroin myös lyhyen version evoluutioteoriasta. Hyvin lyhyen, koska esim. peruskäsite "sukupolvi" jäi selittämättä. Charles Darwinin kirjan "Lajien synty" jouduin palauttamaan kirjastoon, koska ei löytynyt aikaa sen lukemiseen. n. 720 op., olisin varmasti ymmärtänyt, mistä on kysymys. Ehkä joskus löydän kirjan kirjahyllyyni vaikka kirjaston vaihtokorista. Kyllähän Darwin kuuluu Marxin ohella kunkin itseäänkunnioittavan "älykön" omistukseen. Nautin myös facebook-sivuni täyttämistä erilaisilla tiedoilla.

Meillä on ohjelmaa aika paljon. Harrastusta molemmilla ja minulla urakkana kirjojen lukeminen. Josta nautin. Mutta nyt iski SHOKKIHOITO, kun kävin aikuisiän diabeteksen takia lääkärillä ja sain kaksi uutta lääkettä! Painoa on pudotettava. Lääkäri ei niin sanonut, mutta ymmärrän sen itsekin, että jos syöminen pysyy tässä, mihin se on mennyt sen jälkeen kun se painoa-lisäävä-zyprexa-lääke tuli takaisin kuvioihin, niin edessä on HIDAS, mutta varma itsemurha väärin syömällä. Joka päivä on ollut "se viimeinen" jolloin on voinut juoda limonaadia tai energiajuomaa. Eikä se koskaan ole ollut viimeinen. Edessä on se, että täytyy a) opetella nauttimaan enemmän hyötyliikunnasta ja siitä, että sattuu, koska sen jälkeen tulee ihania kehon omia aineita rauhoittamaan oloa (eikö?) b) aloittaa uiminen, varsinkin kun se ei maksa. 3) ei sokeria (ts. karamellejä, leivonnaisia etc.) 4) ateriapäiväkirja, 5) sokerin mittaaminen verestä. Saa nähdä tuleeko tästä kestävä muutos, sen tietää varmasti vasta joskus kahden kuukauden kuluttua. Ravitsemusterapeutin avulla paino putosi 20 kg (mutta sitten se zyprexa - blaa, blaa, blaa), mutta nyt ajattelin lisätä myös liikuntaa, mitä en silloin tehnyt. Että jos ei ateriamuutokset ole niin suuria (kasvikset + kuitupitoinen leipä!) niin liikuntaa olisi enemmän. Laihduttaminenhan ei ala jääkaapilla vaan kaupassa, siinä mitä sieltä ostaa. Itsehillintää tarvitaan siellä. Varaudun juttelemaan ruoka-asioista oman diabeteshoitajan kanssa (vaikka nyt on niin, että kyseinen hoitaja ei ole keskittynyt ainoastaan diabetesasioihin :-( ) koska sitä ravitsemusterapeuttia ei ole tarjolla.

Kaupassamme oli tosiaan kaikki tuotteet 30 - 70 % alennuksessa, koska se menee remontin takia kiinni. 77 € ruokakori lähti ulos 46,56 €:lla. Kalleinta olivat sushiriisit 2,34 € ja miri-kastike. Meidän piti vielä käydä Vuosaaressa, jotta sain riisiviiniietikkaa ja lohta. Suuri päivä on huomenna lauantaina : teen elämäni ensimmäiset sushit itse. On jo aika. Katsotaan kuinka onnistuu. Tätä ennen ei ole oikeastaan voinut. Eihän esim. Joensuussa voinut ostaa sushia mistään, vasta Helsingissä - ja nyt olen syönyt niin monet sushit, että taitaa olla halvempaa tehdä itse. Ja tiedän kuinka ja miltä niiden tulisi maistua. Njam.