Edellisviikon tiistaina tuli Työväenopiston luovan kirjoittamisen ryhmän tehtäväksi tuli kirjoittaa, mitä hautausmaalla tapahtuu. Jos olette joskus lukeneet "Spoon River" - antologian, tiedätte, missä sävyssä tehtävä annettiin. 31.1.2013 kuoli Isäni matkalla terveyskeskuksesta kohti keskussairaalaa. Kuolema ei ollut yllätys, koska isälläni oli monia sairauksia : sydän, keuhkot, aivoinfarkti ja ikä 73 v. Olimme äitini kanssa risteilyllä Ruotissa kun suru-uutinen tavoitti meidät puhelimella. Gustav Adolfin aukiolla juuri kun olimme tulleet ulos Tallink Silja LInen kaupunkibussista.

Olin kirjoittanut yhden keskustelun hautausmaalle. Mutta se käsitteli sitä, että aikuinen lapsi tuli isänsä luo keskustelemaan haudan taa, kuinka isä oli löynyt häntä silloin kun hän oli ollut lapsi. Crisulle sanottiin, että Ukki on nyt enkeli ja Crisu sanoi, että niin, Ukki-Enkeli. Sitähän on turha miettiä, että mitä pahaa tai hyvää ihminen eläessään teki, koska se "taivaaseen" pääseminen on Jumalan ja vainajan välinen asia. Kaikki me olemme pahaa tehneet ja ajatelleet. Mietin ennen isäni kuolemaa, että itse elän varmaan vain n. 55 - 60 vuotiaaksi. Isän kuoleman jälkeen olen ehtinyt ajatella, että ehkä isäni lapsuus oli vielä kamalampi kuin mitä itse lapsena siitä ymmärsin, kun niitä tarinoita kuuntelin. Olisi surullista laskea isä hautaan ja unohtaa hänen elämäntarinansa. Itse avasin jo pari viikkoa sitten tiedoston, johon mietin ja muistelin sitä. Silloinhan ei ollut vielä mitään tietoa, että vointi olisi huonontunut. Oli parempi, että isä kuoli näin, ambulanssiin, kuin että hän olisi virunut vielä sairaalassa koska siitä hän ei olisi pitänyt.

Crisu kysyi, että onko se ukin kuolema uutisissa. Tekisi mieli kuitenkin kirjoittaa tarinaa miehestä, jonka Taide pelasti rikoksilta ja AA alkoholilta, ainakin joksikin aikaa. Paikallislehti ei ainkaan julkaise "In Memoriam" juttua otsikolla "IRTOLAISESTA YRITTÄJÄKSI". Isäni sanoi aina, että hän on agnostikko, mutta jonkinlainen Jumalasuhde hänelläkin oli, koska löysi Korkeamman Voiman AA:sta. Yöllä en saanut unta, kun nousin kirjoittamaan sitä HAUTAUSMAA - juttua luovan kirjoittamisen ryhmään. Pääideahan on siinä, että 17 vuotta avioerossa ollut pari menee lopulta samaan hautaan, koska ex-mies on sitä toivonut ja ex-vaimolla ei ole sitä vastaan mitään. Takana kuitenkin 25 vuotta avioliittoa ja yksi lapsi (Minä). "Kylähän" sen tietää, mutta tuntematon ei voi tietää tarinaa, kun tulee hautakummulle. Ja se Elämäntarina! Löysin uuden väärinmenneen muutoksen sukunimestä ja sitten vielä siitä uuden. Se toinen oli vain Kahdeksalla henkilöllä (Väestörekisterikeskus) ja se kolmas ei kellään. Lastenklinikalla Crisusta tehty resepti oli sekin mennyt ensin väärin ja lääkäri sen korjannut. Teologisessa pappi osasi sanoa nimen oikein heti.

Monta asiaa on, joita ei voi enää isälleen kertoa. Mutta minun maailmankatsomukseni mukaan isä on kuitenkin olemassa jossain toisessa olomuodossa. Minä tiedän, mitä Raamatussa ja kristinuskossa sanotaan, mutta en ole valmis pistämään nimeäni alle, että näin juuri se on - ja että jos et usko, et pääse taivaaseen. Tuollainen ajattelu on mielestäni melkeimpä uskonnon väärinkäyttöä ja pelkästään ase kuolemanpelkoa vastaan.