Eräälle kustannustoimittajalle tuli mieleen antaa Parnassolehtiä, kun hän oli lukenut muistovärssyn, jonka isäni kuolinilmoitukseen pistettiin. Sunnuntaina saan eka satsin. Kotimaayhtiöden kustannustoimittaja. http://www.kotimaa-yhtiot.fi/ tässä kelle ei ole tuttu.

Ystäväni kanssa kävimme kirpputoreilla ja kaupoissa ja sen jälkeen menimme hänen kotiinsa syömään häränpihviä.Kirpputorilta löytyi kirja FILOSOFINEN VAUVA. Satoi lunta. Oli kylmä, vaikka pakkasta ei ollut kuin - 6 C. Molemmat iloitsimme kesän tulosta.

Kun täällä kotona tätä kaaosta katselen, niin ei voi muuta sanoa, kuin että minun täytyy saada tänne mies asioista ja minusta huolta pitämään. En ikipäivinä pystyisi itse muuttamaan täältä pois.

Niin tosiaan suunnitelmat muuttuivat varmaankin yhden näyttelijän sairastumisen vuoksi. Teatterin sijaan istun nyt kotona ja katsonTV7:ää. Crisulla on omassa huoneessaan Harry Potterit dvd:t ja playstation Harry Potter pelit. Ostin sellaisen demonin kuvan - selitän sen olevan paholainen, pitää käsiä silmillään. On tällä hetkellä samalla kirjahyllyn hyllyllä kuin on Buddha. Ihan oikeasti minä olisin halunnut valmistua papiksi. Mutta koska minusta ei sitä tullut, voin vain haaveilla, että kirjoitan novellin papista.

Hieman levoton olo, vaikka istun kotona kaikessa rauhassa. Sain kirpputorilta myös Kay Redfield Jamisonin kijran LEVOTON MIELI - MAANIS-DEPRESSIIVISEN PSYKOLOGIN MUISTELMAT, hintaan 1 €. Olen sen lukenut, mutta nyt kirja on omana ja hyllyssä.