Kirjoitin jo yhden vuodatuksen, mutta se katosi taivaan tuuliin, kun sormeni hipaisi väärää nappulaa. Mutta en hermostunut, Ja yritän uudelleen.

Se, että olen kertonut lapsuudestani täällä, enkä jossain terapiassa, on auttanut minua pääsemään eroon lapsuuden tunnelmista, jotka läpitunkevat alitajunnasta, kun on ns. hypo/maniavaihe. Voin esim. katsoa sotkua asunnossani niin, että en tunne lapsuuden avuttomuutta ja syyllisyyttä, että olen tehnyt jotain väärin, kun täällä on TAAS tämmöistä, sotkuista. Kas kun minä en ole terve ihminen, minulla on (ollut) nuo tunteet. Nimenomaan tällä tavalla MINÄ olen sairas. Nämä ovat olleet minun sairauteni oireita. Ei mitään kauhean vakavaa. Kunnes tullaan syrjäytymispisteeseen jonkun noin hölmön asian vuoksi.

Lapsi tahtoo parvisängyn ja se on ihan ok. Huuto.netissä on myytvänä sopiva, nyt 35 € VAAN! Tarkistan vain ystävältäni, voiko hän auttaa sen sängyn tuomisessa meille. Sillä tavalla lapsi saisi sen "toisen kerroksen" itselleen ja lastenhuoneesa olisi enemmän tilaa.

Hui! Minä katslen ja kuuntelen mediaa sillä silmällä, että OVATKO NÄMÄ VÄITTEET totta!? Toivottavasti edes Hesarin kykenen lukemaan tiedollisena kokemuksena enkä kritiikin silmien kanssa. Yritän nyt muistella opinnoistani (monikko), että mikä a) viestinnän (=Informaatio, mielessä Niiniluodon kirjoittama kirja) ja b) filosofian (tietoteoriat : koherenssi, korrespondentti ja pragmaattinen) asiasta on kyse.