Kiitos kommenteista. Ne lämmittivät mieltä. Alakulo sen sijaan jatkuu. Mieltä masentaa se, että sairastaa parantumatonta sairautta, tätä kaksisuuntaisuutta. Tuntuu, että hyvät asiat täytyy itse kaivaa esiin. Minähän olen sairastanut 7 vuotta. Niin, siitä on seitsemän vuotta kun  jouduin pakkohoitoon, vaikka sitä ennen olin etsinyt vapaaehtoisestikin apua. Sydämessä on kohta, johon ei saa mitään muuta apua kuin sen minkä sinne Jumalalta saa. Sinne asti normikaverit ei yllä. Ja se on jotain muuta apua kuin mitä psykiatri tai lääkäri voisi antaa.