Kirjoitin sitten tästä samanluokkalaisesta pojasta koulun kuraattorille, kun uuden opettajan tiedot eivät vielä olleet netissä ja wilma viestimessä. Pojan sukunimeäkään en tiedä enkä usko, että saisin mitään kontaktia heihin. Päiväkodissa vielä lasten vanhempia nähdään kun tuodaan lapsi sinne, mutta tämän kyseisin - jo starttiluokankin käyneen - pojan vanhempia ei näkynyt ekapäivnä koululuokassa. Työjärjestys on se, että opettaja puhuu molemmille pojille erikseen ja jos homma ei lopu voin ottaa yhteyden uudelleen. Tai katsotaan nyt millainen yhteys avautuu opettajaan, hän kun toki soittaa minulle vielä. Oma kontaktini tähän poikaan on se, että hän sieltä n. 10 m:n päästä jotain ehkä haistattelee, kun on ovella käynyt. Minun paras teoriani on se, että pojan kodissa olisi joku murrosikäinen jonka häiriytyneen käytöksen (toki kaikki murrosikäiset eivä ole häiriytyneitä vaan fiksuja ja ajattelvia nuoria) mallin mukaan poikakin on alkanut käyttäytyä. Outoa, melkein jopa huvittavaa on, että tämä väkivalalla uhkaileva poika itse on sangen pienikokoinen.

Tulee mietittyä omaa äitiyttään enkä voi antaa kauhean hyviä arvosanoja itselleni. Ilmeisesti mielialan muutokset tekevät minusta nopeasti "kuumenevan" - ärsyynnyn ja jopa suutun. Sitten poika kuitenkin aina tulee takaisin. Sitten on tuo lastensuojelun mukana olo. Välillä iskee pelko ja se vaikuttaa siihen mitä tekee. Vähän kuin jonkun asian pelko saisi aikaan sen, että se asia sitten tapahtuu. Otetaan esimerkki : kirjoitin ensimmäisiin novelleihin joita yhden kerran kirjeessä tarjosin kustantajalle että sairaalassa oli vanha potilas, jonka hampaat olivat risat ja hänellä itsellään psyyken diagnoosi. Nyt omat hampaat ovat rikki ja on psyyken diagnoosi.

Lapsi tuli koulusta väsyneenä takaisin. Aiemmin ne "rajat" eivät ole olleet niin tärkeät kuin nyt.