Katselin Sarasvuon keskusteluohjelmaa (tallenteelta, Soneran mainio viihdepaketti) ja kun se käsitteli narkomaaneja ja huumausaineiden käyttöä niin se toi mieleeni pahimman mahdollisen pelkoni : että itse joskus alkaisin käyttämään huumeita. Keski-ikäisen (ensi tiistaina) 43 - vuotiaan naisen elämässä, joka elää vain kotona ja lapsen ja omissa harrastuksissa ja päivisin se ei liene kovin todennäköinen tapahtuma, että käsi kävisi yhteen huumeneulan kanssa. Mutta se pelko on aito, koska tuollaisessa tilanteessa, kun se tapahtuu ensi kertaa niin päätös on aina sillä käyttäjällä. Onhan tässä jo pitemmän aikaa pitänyt keksi jotain muita nautiskelemisen muotoja kuin esim. punaviinin juonti. Ei muuten käytä alkoholia Päivi Storgårdkaan (ks. Keinulaudalla kirja), josta olen kirjoittamassa haastattelua. Yllättävän mieltä virittävää puuhaa. Helppoa jopa, mutta vielähän en tiedä palautetta. Uskon itseeni, koska olen opiskellut yliopistossa. Jos ei muuta, niin siellä on oppinut ajattelut taitoja. Ei mitään juornalistiikkaa tai viestintää, mutta esim. tieteellinen kirjoittaminen vaatii jotain samaa tarkkuutta kuin mitä tuollaiseen jäsenlehteen kirjoittaminenkin.

ELÄMME VAARALLISIA AIKOJA! Cristian ei ehkä kohta enää usko JOULUPUKKIIN! Hän teki itselleen Harry Potter äänikirjojen ja elokuvien + xbox360-legopelin innoittamana sulkapalloverkosta näkymättömyysviitan ja oli erittäin turhautunut kun se ei toiminutkaan - aluksihan sanoin, että se toimii, mutta kun poika aikoi mennä naapurin tytön ovelle siinä uskossa, että on näkymätön, minun oli pakko sanoa, että ei se toimi. Ja päättelyketju meni niin, että jos ei viitta toimi, ei ole taikuutta. Jos ei ole taikuutta, ei ole hammaskeijuja ja jos ei ole hammaskeijuja, EI OLE JOULUPUKKIA. Ei siinä voinut kuin, että no-no-no... Voi olla, että meillä on jouluna vähän tarkempi poika ovella vahtaamassa joulupukkia, mutta en tiedä aikooko tukiperhe tänä vuonna maksaa joulupukkia. Minulla, yksinhuoltajalla ei siihen ole varaa.