Nyt vähän jännittää, kun haastattelen Päivi Storgårdia ja tämä on minulle ensimmäinen haastattelu ikinä. Mietin kysymyksiä mutta annoin vapauden kertoa asioista, joista ei ole ehkä naistenlehdissä vielä kertonut. Sen jo opin, että Storgård on mennyt toimittajantyöhön opiskeltuaan kasvatustiedettä... Nostan etualalle poliittisen Päivin (tai jotain). En tätä kaksisuuntaista mielialahäiriötä lähde esittelemään, "kaikkihan" sen Helmissä tietää ja tuntee. Jätän kysymykset lepäämään laukkuun ja pohdin asiaa enemmän taas aamulla. Surullistahan se on, että ihmiset sairastuvat psyykeltään. Onneksi on auttava koneisto luotu turvaamaan, että joku roti elämässä säilyy.

TYÖTÄ KOHTI kurssi on tällä viikolla torstaina, kun heillä on joku koulutuspäivä. Ja tällä viikolla selviää, että ottaako Kulttu ry minut työharjoitteluun. Toivottavasti. Täytyy pitää sormia ristissä.

Lapsi oli tänä viikonloppuna poissa kotoa. Hyvä oli, että tuli takaisin. Minua pelottaa olla yksin tässä asunnossa. Ihan vähän vain. Asteikolla 1 - 10 n. 2. Perjantain ja lauantain välisenä yönä jokin kolisi oudosti. Pistin vuoteelle joutuneesta tietokoneesta päälle Yle Areenan ja kuuntelin Tuomas Kyrön Kerjäläisen ja jäniksen ja Kari Hotakaisen kuunnelman. Kyrön kuunnelman kohdalla nukahdin ennen loppua, eikä minulla muutenkaan ole selvää kuvaa, että mitä siinä tapahtui. Olen vähän käärmeissäni, kun sain bluetooth kuulokkeet, mutta en osaa saada yhteyttä tietokoneen ja niiden välille, vain puhelimen ja niiden välille, mutta puhelimessa Yle Areena ei tunne radiopuolta ollenkaan.