Minä pahasti pelkään, että olen rakkauselämässäni, jos sitä siksi voi sanoa, enemmän Mika Waltarin Nefernefernefer kuin Shakespearen Julia. Tosin, minä en voi sanoa, että voisin ketään lumota kauneudella, enkä herrojan lahjoistakaan paljon perusta. Ja tylsästi täytyy todeta, että elämässäni on Jeesus. Sen suurempaa rakkautta ei voi kuvitellakaan. Eikö olekin? Tylsää? Tunnustaa uskovansa ja olevansa jonkinlainen uskovainen? Uskovainen, jota kiinnostavat kaikki uskonnot ja uskonnollinen symboliikka.

Nykyisin on helpompi etsiä miestä kuin ennen. Ennen oli ainoa mahdollisuus mennä ravintolaan, jos ei 18 vuotiaana tahtonut jättää "etsin" - ilmoitusta lehteen. Nyt on netti. Mutta juuri nyt sieltäkään ei löydy sopivaa miestä. On lukuisia miehiä, jotka päätä pahkaa haluaisivat pysyvään parisuhteeseen (siitä tuo Nefer nefer - efekti) tai miehiä, jotka eivät sykähdytä. Ne minulle sopivat ovat jo parisuhteessa ja isinä ja aviomiehinä. Mutta kai sitä sitten etsiä saa ja kannattaa. Vaikka aikamoinen Calculus (laskukone) sitä päässä alkaa hyrräämään, kun mies kertoo, että häntä kiinnostaa. Ei siis tunnehyrrä ja häkkyrä - vaan Calculus. Siellä pyörii oma sairaus ja lastensuojelu. Että monen asian pitää olla selvillä ennen kuin romanttinen illalliskynttilä voidaan sytyttää.


Mummo oli käymässä 2 viikkoa lapsenhoitoapuna kun minä olin draamakasvatuksen lähiopintojaksoilla. Kävin draamaprosessin dramaturgian ja ohjauksen ja näyttelijäntyön jaksoilla ja mummo tulee uudelleen neljän viikon kuluttua. Silloin on draamaprosessin ohjaaminen. Sitä ennen pitää tehdä muutamakin tehtävä loppuun.