Ei ole juurikaan mitään outoa tapahtunut. Olen onnellisena lukenut kirjoja. Viimeksi Meri Kuusiston Amerikkalaisen ja nyt Mikael Niemen Veden viemää. Miehistä ei ole ollut haittaa. Ei juuri iloakaan. Olen ollut kahden onnellisesti Cristianin kanssa. Amerikkalainen kertoi naisesta, joka löysi amerikkalaisen jalkapallon ja pisti sen vaippoihin ja piti sitä sitten vauvanaan. Hänen toverikseen ilmaantuu mies, joka asuu kerrostalon katolla teltassa Iso-Robertinkadulla. Mieheltä löytyy kipeä lapsuudenmuisto, joka selittää miksi hän on vinksahtanut.
Veden viemää - kirjassa pato murtuu ja tulee hirveä tsunamintyyppinen aalto Pohjois-Ruotsissa. Henkilöiden kuvaaminen on hyvää kirjassa. Niemen edellinen kirja oli Populaarimusiikkia Vittulanjängältä.

Luontohavaintoja näin keväällä on tehty kotonakin. Banaanipuu teki poikasen juurelleen ja lapsi toi kallioretkeltä leikkipuistosta pajunkissoja. Aiomme ottaa akvaarioon lisää kaloja, ehkä tapparakaloja. Mutta ei juuri vielä, koska rahat ovat vähissä. Pistin kivan pentukisun kuvan tietokoneen näytölle ja jos olisi mahdollista ottaa eläin, niin kissa. Pentukissa. Vaan ei, on kieltäydyttävä siitä. 1) Kissa ei viihdy kaupunkitalossa, 2) tulee ihan hirveästi siivottavaa lisää ja kun se on jo valmiiksi minun huonoin puoleni, niin ei.

Olen alkanut opetella käyttämään Twitteriä :-) Olen jo oppinut mitä tarkoittaa #-merkki ja mitä @-merkki keskellä tekstiä.