Eilen jäivät ajatukseni hieman vajaiksi, joten palaan tuohon syntiinlankeemukseen: ensin oli mielestäni EPÄILYS vasta sitten HOUKUTUS. "Onko Jumala todella sanonut?" niinhän käärme kysyy. Eikä se kysymys sijoitu myyttiseen aikaan tuhansia vuosia sitten vaan tähän päivään. Ihminen, jota osin on kasvatettu kristinuskon piirissä, koska isä ja äiti ovat ev.lut ja koulussa siksi opetetaan ev.lut.uskontoa kohtaa kysymyksen ehkä joskus hiljaisina hetkinä, kun arjen raivo hiljenee välillä. "Onko todella sanonut näin?"

Kirje Heprealaisille on mielenkiintoinen. Aluksi kerrotaan, kuinka Jeesus on osa jumaluutta ja kuin Jumala puhuu ihmisille hänen kauttaa, kun ennen sitä olivat "vain" profeetat. Muistutetaan myös, kuka puhdistaa synneistä. Synti on se mikä erottaa Jumalasta, ei mikään yksittäinen paha teko. Ja ihmisten tulee osoittaa laupeutta toisia ihmisiä kohtaan, kuten heitä kohtaan on osoitettu laupeutta.  Ensimmäisen luvun lopussa kerrotaan, että on enkeleitä ja Hepr. 1:14  "Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden."

Miksi on tärkeää käydä läpi näitä asioita uudelleen ja uudelleen? Miksi on itse todettava Raamatusta, että mitä sinne on kirjoitettu?

Täytyy muistaa, että nämä kirjeet kirjoitettiin maailmassa, jossa oli tarve koota uskon asiat yhteen, koska seurakuntia oli niin paljon ja sanallisen viestinviemisen jäljiltä jokin saattoi vääristyä. Lisäksi oli kilpailevia näkökulmia kuten gnostilaisuus, joissa puhuttiin Jeesukesesta, mutta eri tavoin kuin mitä ehkä alunperin oli ollut.

Heprealaiskirjeen toisessa luvussa muistutetaan, että Jeesus oli myös ihminen ja ihmiset ovat hänen veljiään. Tämä tekee ihmisen ja Jumalan suhteesta vähintäänkin mielenkiintoisen. Voisi kai sanoa, että ei Jumala niinkään mitään uhrimenoja tarvitse vaan enemmän arvon saa se työ mitä ihminen tekee itsensä kanssa. Kirkossa käyminen ei korvaa hengellistä kasvua. Jumalanpalvelus vain muistuttaa ihmiselle Jumalasta, ne merkitsevät ihmiselle enemmän. Hepr. 2: 17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit" Loogisesti tämä teologia on ihan järkeenkäypää ja olen onnellinen ollessani kristitty. Mutta tunnustautua sellaiseksi julkisesti,se on vähän eri juttu, koska herää pelko, että joku pitää minua kiihkouskonnollisena, joka vaatii samaa kaikilta toisilta. Kuitenkin juuri nyt nautin, kun luen Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa kirjaa joka on osin scifiä osin maagista realismia ja esittää uskovat aika oudossa valossa. Lukekaa kirja, jos haluatte tietää lisää. Muutenkin pidän esim. elokuvissa scifistä ja fantasiasta jos kunnollista ja laadukasta draamaa ei ole tarjolla.

Heprealaiskirjeen 4:ssa luvussa rinnastetaan luvattu maa juutalaisilla, kun he tulivat Egyptin orjuudesta ja Jumalan seitsemännen päivän lepopaikka, jonne jotkut pääsevät. Hepr. 4:15 "Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin." Tuo tekstin ylipappi on Jeesus. Ja myös toinen oleellinen asia tuossa on: ME LANKEAMME SYNTIIN. Vaikka olisimme matkalla, jollaiseksi uskonto haluaa meidän elämämme tekevän,me LANKEAMME SYNTIIN. Vaikka asetettaisiin standardit, jotka meidän tulisi toteuttaa, me emme siihen pysty. Näin minä uskon. Mutta hengellinen kilvoittelu on oma urheilulajinsa, josta minä pidän enemmän kuin muusta urheilusta, joskin syksyllä olen menossa kuntosaliharjoitteluun, jota ohjaa psyk.polin toimintaterapeutti ja urheilumies salilta. Kun ajattelee Jeesusta kirjoitusten valossa ei voi kuin ihmetellä. Näissä kirjeissä yksi, se viimeinen paha teko on pilkata Jeesusta, Kristusta - heitä ei kirjoittajan mukaan voi enää toistamiseen johdattaa kääntymykseen, he ovat ristiinnaulitsemassa Jeeusta ja pilkkaamassa häntä. Ymmärrän kyllä mielikuvan voiman, mutta mielestäni KUKAAN ihminen ei ole liian sitä tai tätä, jotta saisi armon. Ihminen itse ei näitä rajoja ole tekemässä. Ei ihminen voi uskontonsa kautta itse julistautua hoitamaan Jumalan hommia. Olen vähän ihmeissäni, saan kahta sanomaa näistä teksteistä verrattuna siihen, mikä on oma näkemykseni. En tiedä kuinka puhdasoppinen kristitty olen, mutta muun toiminnan puuttuessa luen näitä kirjoituksia, koska olen se mielenterveyskuntoutuja, jolla ei ole työelämän paineita, josta pidetään huolta, jolla on tukiverkosto ja ystäviä. Uusin ystävä tuli varhaisentuen työntekijän kautta ja hän johdatti minut sinne Filaan, vaikka voi olla, että jään kiinni omaan ev.lut.kirkkoon, joka karsii pahat paikat Raamatusta pois ja tuo esiin sanomaa, jota minäkin voin allekirjoittaa. Tai olenko väärässä? Ei voi kuin väittää ja odottaa vastaväitteitä. Olen mieluummin uskovainen kuin hullu, mutta monelle ihmiselle nuo kaksi ovat kyllä synonyymeja. Ei pelota, uskon, että hengellinen / henkinen maailma voi auttaa oman tasapainon löytymiseen. Uskonnon ajatteleminen on kuin pieni maaninen kohtaus, tuulenvire jossain Linnanmäen "vaarallisessa" laitteessa. Kyse on ymmärryksestä. Ei tajunnan laajentamisesta (olisin varmaan käyttänyt LSD:tä jos olisin elänyt hippiaikana. 1970 - luvullu syntyneenä olen täysin huumeiden vastainen).

Mielenkiintoista on se, että kun hyvän ja pahan tietäminen oli Raamatu alussa paha asia, niin Hepr. 5:14 se on jo tavoiteltava asia, että aistit tulee harjaannuttaa erottamaan hyvä ja paha. Uhri on annettu, ylipappi on ikuinen, hän on Jumalan poika. Hänen kauttaan voimme lähestyä Jumalaa.

Heprealaiskirje onkin hyvä paikka aloittaa Raamatun lukeminen. perusasiat ovat siellä.

Näin pitkän postauksen jälkeen tunnenkin itseni ihan tyhmäksi ja tiedän, että olen hukannut joidenkin ihmisten aikaa, mutta ehkä tuo tyhmäksi itsensä tunteminen olikin kaiken tämän tarkoitus. Käväisin välillä WC:ssä ja tunsin olevani onnellinen niinkin pienen asian keksimisestä kuin Tampax. Ei se, että on kauheasti rahaa ole mikään tarkoitus, mutta se on jo, että on oikeita esineitä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.