Jokainen päivä ei ole niin paha kuin miltä edellinen tuntui. Nytkin olemme sovussa pelanneet Star Wars Labyrinttipeliä ja siivoilleet, lapsen omasta halusta. Silloin palaa usko elämään. Paljon on vikaa minussa, sitä pyrin läpikäymään sosiaaliviraston perhetyöntekijöiden kanssa. Lapsi oli itsekin ihan iloissaan, kun huomasi, että hän ei vihastumisesta huolimatta ollut RAAPINUT minua. Kun lapsen isä kysyi jäljistä, kerroin hänelle, että se oli kissa. Katin hännät, se oli lapsi, mutta sitä en tahtonut ex-miehelle kertoa. Kävin läpi laatikosta papereita, kun etsin opinnäytetyötä ja sieltä tuli oikeuden paperi, jossa oli, että meidät oli tuomittu avioeroon ja olen lapseni YKSINHUOLTAJA, Christian ei siis ole "yhteishuollossa". Minulla on paljon vastuuta ja olen tarkemmassa syynissä, koska sairastan tätä kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja lapsi on minulla. Lapsi täyttää elokuussa 10. Kohta hän on aikuinen. Vähemmän matkaa edessä kuin takana, jos ottaa etapiksi tuon 18 vuotta. Taidan mennä lepäämään sohvalle ja miettimään, millaista oli olla kun oli 16 vuotias musiikkilukiolainen, kaikki oi edessä ja oli Tervettä Energiaa. (Tuohan sopisi novellin nimeksi. Minun pitäisi tehdä enemmän muistiinpanoja ideoista joita saan ihan tavallisessa arjessa, kun en kuitenkaan jaksa ryhtyä kirjoittamaan mitään pidempään.)

Soitin vahingossa lapsen tukiperheelle päivällä, kun minun piti soittaa mummolle. "Äiti" vastasi ja keskustelimme muutaman sanan kesän lomareissusta. Vielä pitää ottaa selvää, että milloin on partioleiri, että lomamatka ei menisi päällekkäin sen kanssa.