On monia taiteilijatarinoita nuoruudesta mitä muistan, joissa taiteilijoilla on vaikeuksia oman mielensä kanssa, suoranaista mielisairautta ja monia tavallisuudesta poikkeavia elämänpolkuja. Nyt oma elämäntilanne on sellainen, että peilaa sitä noihin. Kävin marraskuussa englanninkielisessä Poetry Jam kisassa ja se meni hyvin, en ehkä harjoitellut ihan loppuun asti, koska olisi ollut itsetunnon kannalta aika huono juttu epäonnistua. Se meni juuri siihen keskitasoon ilman harjoittelua ja kunnon pituutta. Kevään aikana on muutamia Poetry Jam kisoja suomeksi ja ajattelin osallistua niihin. Keväällä on myös Valtimonteatterissa Dräft-teatteria, johon kuka tahansa voi tarjota tekstiä ja sitä esitetään teatterin lavalla. Viimeksi olen tehnyt teksitä teatterin lavalla yhtenä mielenterveyskuntoutujana. Mielestäni 80% sairaudestani on luovuutta ja se 20% aiheuttaa pikemminkin sosiaalisia ongelmia. Yhtään kunnon maniajaksoa minulla ei ole. Hypertiivisyys menee meditatiiviselle tasolle ja mietiskelen mielessäni sanoja ja kuvia, näen valveunia. Mutta kun en toimi mielteideni mukaan niin elämä pysyy hallinnassa. Minulla on yksi palkkakuitti, jossa lukee ammatin kohdalla : "taiteilija". En ole kertonut vielä kenellekään, mutta olen suunnitellut, jos tekisin Tampereen yliopistossa loppuun maisterin paperit, pääaineena filosofia. Tampereen yliopistossa voi painottua kulttuurin- ja t a i t e e n f i l o s o f i a a n , mitä ei Itä-Suomen yliopistossa ollut. Pro Gradun tutkimusaluekin on mietitty (jos se gradunohjaajalle sitten sopii?) : FIKTION FILOSOFIA  Se on ainakin sellainen asia, jota jaksan tutkia ja mielelläni sen teen. Se liittyy niin paljon kirjoittamiseen, että siitä olisi hyöytä, jos saa kustannukseen oman kirjoittamansa fiktion. Mutta ensiksi tulee kirjoittaa mielenterveysyhdistyksen lehteen juttu, jonka otsikko "Fiktio ja mielenterveys". Huomenna on lehden lehtiryhmän kokous ja kerron aiheeni siellä, huolimatta siitä, että mikä lehden teemaksi tulee, koska teeman ohikin voi kirjoittaa. 

Ofelia - kissan otan mukaan Tampereelle keskiviikkona ja olen siellä tiistaihin asti. Kissa tykkää olla Tampereella puutalossa ja minä tykkään ollan siellä miesystävän luona. Hänellä on iso kokoelma vinyylilevyjä, joista olemme soittaneet vuoden aikana yhden, jota ei ollut Spotifyssa, vaikka hän on musiikkinörtti. Minä olen käyyt musiikkilukion ja hän samoihin aikoihin ilmaisutaitolukion jonne minäkin olisin halunnut. Lisäksi hän pääsi samana vuonna opiskelmaan teatterin- ja draamantukimusta kun minä ostin Theory / Theater pääsykokirjan, mutta en mennytkään pääsykokeisiin (1998). Mies on ohjannut ja näytellyt ja kirjoittanut, mutta nyt kun puhuminen on välillä "outoa", vaikemaa, epäselvää ja horjumisen takia tarvitsee kepin, niin on jättänyt teatterin, ainakin nyt siinä teatterissa jossa ennen oli, opiskelijoiden teatteriryhmä. 

Jotain mystistä tapahtui kun katsoin hänen kanssaan televisiosta jotain tv-sarjaa, oivalsin, että miten tässä on käytetty näitä draaman aineksia vaikka hän ei mitään niistä sanonut. Toisen läsnäolo siihen vain tarvittiin. Olemme sen 1-1,5 vko:a toistemme kanssa, sitten 1-2 vko:a erossa ja taas yhdessä, vuorotellen Helsingissä ja vuorotellen Tampereella. Vuosi on kulunut ja se tuntuu hyvinkin lyhyeltä ajalta. Katsoin juuri televisiosta hääohjelman, ihmettelen, miten kenelläkään on on laittaa häihin 6 000 - 18 000 euroa, ei ainakaan työkyvyttömällä eläkeläisellä ja toisella, miehellä, sairaseläkeläisellä. Siis pieni omaisuus, jolla saisi esim. maksettua vaikka yhden ammattikoulutuksen - suurimuotoisiin bileisiin, jossa juhlitaan rakkautta, jonka kestävyydestä kenelläkään ei ole varmaa tietoa. Ensimmäisten häiden budjetti oli bussilippu mielisairaalasta ja takaisin sekä kahvit taideravintolassa. Ne olivat opiskelijahäät ja minä olin filosofian opiskelija. Jännätään nyt sitten, että tuleeko minusta vai eikö tule maisteria. En ole vielä kysynyt  mieheltä, että mitä mieltä hän on. Aikaa hänelle on riittänyt nyt, vaikka olen ollut suorittamassa avoimessa ammattikorkeakoulussa toimittajajuttuja. Ja suoritan niitä nyt tulevana keväänäkin. 

Mies on sitä mieltä, että mielenterveysongelmat on nyt voitettu. 

 

 

peilikuva.jpg