Nyt meni omituiseksi, kun koululta annettiin ymmärtää, että minulla on ongelmia kielen kanssa. Että en osaa kirjoittaa. Oletan tämän tarkoittavan sitä, että lehtikirjoitusten pitää olla yksinkertaisia ja minä kirjoitan liian monimutkaisia. Editoija käsitteli lisäksi tekstiä kovin kourin ja pisti sinne sellaisia asioita, mitä haastateltava ei ollut sanontu. Pikku juttuja, mutta olen periaatteen ihminen. Ohjeeksi tuli, että minun tulisi lukea enemmän printtilehtiä, koska niissä on asiat tehty kielen kanssa huolellisemmin kuin mobiilissa (jota muuten luenkin enemmän)

Tämä palaute ei minusta tuntunut miltään. Sitä vain ihmettelen, että miten tämä on suhteessa siihen tavoitteeseen, että kirjoittaisin kirjan - ja sen jälkeen opettaisin kirjoittamista. Miten sellainen ihminen voi opettaa kirjoittamista, joka kuulema ei osaa kirjoittaa? Sen tiedostan, että FLOW on tässä blogissa joskus noussut lentoon ja jutusta on tullut vaikeaselkoista sen takia. 

Olen kuitenkin näiden avoimen AMK:n medianomi / journalismiopintojen aikan oppinut monta asiaa mediamaailmasta, jota olen ennen lukijana seurannut tosi tarkkaan. Lisäksi osaa tehdä parempi juttuja mielenterveysyhdistyksen lehteen, mutta siellä on matala kynnys ja "meistä pidetään huolta", koska olemme "hulluja". Näistä minun ´omista ihmisistäni´ minä pidän enemmän kuin normaaleista. 

Minun oma näkökulmani on ollut katsoa muita, kotini ulkopuolisia ihmisiä kuin he olisivat onnellisia. Illalla yritin meditoida itseni ajatukseen siitä, miten monta onnetonta avo- tai avioliittoa. Yhtäkkiä ´näin´, että he ovat onnettomia ihmisiä, eivätkä niitä, jotka ovat tulossa tarkastelemaan minun  kotiini sitä, miten elän - ja kuinka kauheaa on, kun elän sotkuisessa kodissa. // Ja tässä kuitenkin annan tarkasteltavaksi maailmani koko muulle maailmalle. 

Kuinka paljon turhia uutisia maailmassa onkaan. Ennen ajattelin, että toimittajat suuressa viisaudessaan osaavat valita ne "oikeat uutiset" mediaan, mutta ei se taida niin olla, jos on uskominen kokemukseeni harjoittelutoimituksesta. Katselin muitakin journalismin / viestinnän avoimen yliopiston kursseja, mutta ne eivät kiinnostaneet. Haaga-Helia on ollut kaikista käytännön läheisin, siellä on keskitytty kirjoittamiseen. Olen saanut siellä uusia facebook-ystäviä - ja aikomukseni onkin seuraavien tulevien 5-10 vuoden aikana jäädä katsomaan, että miten heidän käy työmarkkinoilla. Minähän en ole sillä tavalla menossa työmarkkinoille, koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta muutama haave minulla vielä on. Herkkä pääni ei kestäisi töitä oikeassa toimituksessa, liian nopeatahtista ja stressaavaa. Olisin maniassa. Mutta miten rakentaa Freelancer-imagoaan ja persoonaansa, kun "ei osaa kirjoittaa."

Minun juttuni tulee kuitenkin yhteen oikeaan lehteen nyt keväällä. Taitaa olla 1/2019. Ja minulla on jo seuraava juttuaihe aluillaan. Kun minua arvioidaan kriittisesti, tulee minustakin kriittinen. 

Illalla ajattelin viimeisenä, että miten ihanaa on, että minulla on mies ja että oikeastaan päätavoitteeni on päästä hänen kanssaan kihloihin.