Yhteenmuuttamisen pitäisi tuntua erilaiselta kuin mitä tämä nyt tuntuu. Avomiehen anoppi eli äitini on paikalla ja hän kyllä on kovasti kolmas pyörä tässä suhteessa. Hän luulee olevansa hyvinkin tarpeellinen ja avuksi ja tekee selväksi, että haluaa kiitoksen, mutta ei tajua, että samalla tahtoo osoittaa meille, että meistä kahdesta: bipolaarityttärestä ja hänen MS-tautia sairastavasta miehestä ei ole mihinkään. Tulen yleensä toimeen äitini kanssa, mutta nyt on ongelmia. Olen muuttamassa yhteen miehen kanssa, jota uskoin rakastavani ja nyt minusta tuntuu, että kukaan ei rakasta minua. Ei äitini, ei mieheni, ei poikani, joka vierastaa uutta tilannetta. Tiedän, että rakkauden takia en aio kärsiä ja mieleen tulee mahdollisuuksia, joiden kautta päästä eroon tukalasta tilanteesta. Kyllä, uusi suhde on se jälleen. Nyt auttaa pelkkä häivähdys mahdollisuutta samalla kun koetan löytää tapoja olla yhdessä arkipäivässä miehen kanssa. Pelkkä anopin läsnäolo riistää suhteesta rakkauden. He riitelivät, ihan samalla tavalla kuin äitini tapasi riidellä isäni kanssa. Lisäksi tunnistan äitini maneerit ja tavan olla ihmisten kanssa. Ehkä hän rakastaa perhettään ja muiden kanssa esiin nousevat defenssit. Niin kuin tässä ei olisi minulle tarpeeksi surun aihetta, että mies, jonka KANSSA HALUAN OLLA YHDESSÄ on sairas ja vammautuu koko ajan, vähitellen enemmän. 

Tämä nykyinen, tämänpäiväinen tilanne osoittaa, että hyväntekemisellä voi saada aikaan pahaa. Meistä kumpikin odottaa, että äitini menee pois ja saamme olla kahden. Pois ylimääräiset silmät ja korvat. Toisaalta tässä surettaa sekin, että äitini todella on 73-vuotias ja eläkeläinen ja VANHA. Eli tulee päivä, jolloin häntä ei enää ole. Olen ostanut e-baystä koruja ja aion ostaa äidilleni korun sieltä. Mutta ei helvetti, ei 73-vuotias vanhus voi puhua 48-vuotiaalle aikuiselle lapselleen ihan kuin puhuisi 20-vuotiaalle nuorelle kuin tämä ei tietäisi maailmasta mitään. 

Siellä on miehen muuttokuormassa vielä purkamatta vanhoja muistoesineitä ja teatterinäytelmiä. Yksi rohdinpaita on jo miehen kaapissa. Minä uskon, että meillä on paljon vielä juteltavaa. Saattaa olla, että miehen avopuoliso yhtäkkiä alkaa lukea näytelmiä. Tuli mieleen, jos en tee heti suomenkielen apporbaturia Helsingin avoimeen yliopistoon vaan teen draamapedagogiikan approbaturin valmiiksi. Haaga-Helian avoimen AMK:n journalismin opintojen suhteen minä vähän väsyin ja loput opinnot jäivät. 

En tiedä millaista äitiyttä haluan toteuttaa, mutta tiedän millaista äitiyttä en halua toteuttaa. Sellaista uhrautuvaa ja marttyyriäitiyttä. Sellaista on vähän ilmassa, kun äitini kertoo omasta äitiydestään toisille.