Nyt on miehen tavarat tuotu Tampereelta Helsinkiin ja "apuna" Helsingissä oli mummo. Sinällään apuna, että se päättyi riitaan, kun mies ei kestänyt enää mummon loputonta puhumista ja mummo rupesi laittamaan miehen keittiötarvikkeita keittiössä "paikoilleen", paikkoihin, joita mies itse ei olisi löytänyt. Tähän asti mummo on saanut häärätä käydessään vapaasti, mutta nyt hän teki hommiaan myös miehen kodissa. Hänen silmissään minä en osaa mitään siivoukseen liittyvää. Hän hoitaa hommat. Hänellä on vähän huono omatunto, kun ei lapsuuden kodissa tehnyt niitä, vaan koko talo oli täynnä virtsaa lattialla olevissa sangoissa. Tämä "mummo" ei ole edes ilmoittanut meille, että milloin hän lähtee takaisin OMAAN KOTIINSA täältä. ME EMME PYYTÄNEET HÄNTÄ TÄNNE OLLENKAAN, hän itse tarjoutui tulemaan kissanhoitajaksi siksi aikaa, kun olin Tampereella tekemässä muuttoa miehen kanssa. Nyt hän kokee varmaan olevansa todella tarpeellinen ja kaivattu, kun on MS-tautia sairastavan miehen ja oman bipolaarihäiriötä sairastavan tyttärensä "apuna". Uhkasi lastensuojelulla huonon kattilan takia. Että soittaa meistä lastensuojeluun. On nyt ollut 2 päivää puhumattomana ja saa ollakin. Yritän hoitaa tämän kuun vuokran jotenkin, mutta häneltä en siihen apua pysy. Vuokra on kuukauden myöhässä.

Tämä on se mies, jonka kanssa haluan olla. Se on varma. Facebookista katsoin pakistanilaisen rikostoimittajan päivityksiä ja olen ehkä tehnyt oikean päätöksen. Pelkäsin, mitä äitini sanoisi siitä miehestä ja sitten pelkäsin, mitä mies oikeasti netin ulkopuolella pitää minusta. Ajattelin, jos hän vihaa minua sen takia, mitä olen ihmisenä ja naisena. En siisti ja siveä. En kultainen ja kuuliainen. 

Oikeasti. Nyt minulla on mies, joka asuu kanssani ja on yhdessä kanssani.