Muutamana iltana nukkumaan mennessä on ollut mieli musta ja ahdistunut. Päivä on voinut mennä tosi hyvin, on ollut hauskaa miehen kanssa ja kesälämmin riemastustuttaa. Mutta sitten kun menemme nukkumaan, hiipivät mieleen mustat käärmeet ja tuntuu pahalta ja ahdistavalta. Ehkä ahdistus tulee siitä, että en täytä yhteiskunnan "hyvälle ihmiselle" antamia normeja: en käy työssä, enkä elä lapseni kanssa. Elän ihmisen kanssa, joka ei myöskään käy työssä, koska ei voi, koska hänellä on MS-tauti ja työnteko on mahdotonta. 

Ei ole edes mitään yksittäistä syytä, mikä tämän tekisi. Ellei sitten se, että en ole lapseni kanssa vaan lapsi on sijaisperheessä. Päivällä tajuaa, että tähän tilanteeseen ei voi tehdä muuta kuin, että on sitten täpöllä lapsen kanssa, kun se aika on. Sekin lohduttava ajatus on, että tämä lapsi on minun, eikä sijaisperheen. Että kun hän on aikuinen, niin sitten uskon, että hän on mielellään kanssani sittenkin ja voi olla, että sijaisperheen kanssa ei sitten olla enää tekemisissä. Koska se on yhteiskunnan antaa sidos enkä edes tiedä, onko yhteydenpito millään tavalla toivottua sen jälkeen, kun sijaisperhesopimus sosiaalitoimen kanssa ei ole enää voimassa. Biologinen vanhemmuus ei ole pelkkää biologista vanhemmuutta. Minulla on hallussani tarina siitä, miten hänestä tuli ihminen. Mitä elämänratkaisuja minä tein opiskellessani filosofiaa, teologiaa, sosiologiaa, naistutkimusta ja sitten hänen syntymänsä jälkeen ne opettajan pedagogiset opinnot. Ne eivät voi ottaa minulta kokonaan pois minun vanhemmuuttani. 

Se hyvä puoli sijaisperheessä on, että lapsen luontaiset lahjat pääsevät kukkimaan ja koulutodistus on hyvä (kuten oli omanikin koulussa). Ja "normaaliperheen" arkipäivä menee ytimiin - siivoamiset ja tällaiset. 

Mutta sosiaaliviraston sosiaaliohjaajat ovat ihan perseestä. "Vahvuuskorttien" ja "valovoimapelin" avulla "ohjataan" perhettä vaikka perheen kohtaamiseen tarvittaisiin paljon enemmän terapeuttista otetta. Niillä ei ole siellä minkäänlaisia välineitä kohdata henkilöä, jolla on mielenterveydenongelma. Syrjään vaan ja marginaaliin, niin minä sen koin. Nyt kun lastensuojelu ei ole samalla tavalla meidän arkipäivässä niin minun hoitoni on voitu siirtää terveysasemalle, jossa on kerran puolessa vuiodessa labrakokeet lääkkeiden takia. Ja toki, jos on tarvetta niin voin pyytää lähetteen takaisin psykiatrian poliklinikalle. Ja jos on tosi hätä, voi mennä psykiatrian päivystykseen Malmille. 

Se täytyy sanoa, että ellei lapsi olisi sijaisperheessä, ei minullakaan olisi nyt parisuhdetta. Lapsi vei kaiken aikani. Lapsi täyttää elokuussa 13 - vuotta. Oletan, että hän on sijaisperheessä vielä sittenkin, kun on konfirmaatio. Jännityksellä odotan, että järjestääkö sijaisperhe rippijuhlat ja jääkö minun sukuni juhliminen vain siihen, että mummo tulee ja antaa lahjan tyttärenpojalleen. Pois jäävät juhlista isäni siskot ja heidän lapsensa, serkkuni. Vaikka tätä visiota voi lievantää sillä, että olemme aika huonoja juhlien järjestäjiä. Minun ylioppilasjuhlanikin olivat vain pakonsanelema juttu. Isoisäni oli silloin vielä hengissä. Siitä meni 2 vuotta ja oli ukkini hautajaiset. 18:sta vuodesta 20:en vuoteen tuntui tietenkin tosi pitkältä ajalta, varsinkin kun siinä oli ollut lukion loppuminen (toisella paikkakunnalla missä vanhempani asuivat) ja mielenterveyshoitajaopintoja. 

Olen seurannut Handmade´s tale tv-sarjaa. Luin tänään myös jutun Yhdysvalloista, Alabamasta, jossa laki suojelee sikiön oikeuksia tiukasti. Ymmärrän sen logiikan ja etiikan, joka syntymättömän ihmisen suojelussa on, mutta toisaalta en hyväksy sitä kontrollia, jonka valtio tahtoo ottaa naisen elämästä. Miehen elämä tässä suhteessa on paljon vapaampaa, vaikka hänkin kyllä osallistuu siittämistapahtumaan.

Yhteiskunnalliset asiat ovat mielestäni tärkeitä. Kaikista tärkeintä olisi, että jokaisella naisella olisi niin turvallinen elämä, että he voisivat ottaa vastaan synnyttämänsä lapsen. Mutta näin ei ole. Ja juuri siksi abortteja tehdään. Ja tämä on oma mielipiteeni, ei kenenkään tutkimustulos. Siksi kai jonkun pitäisi tehdä tutkimus siitä, miksi abortteja tehdään.