Minulla ei ole enää pientä lasta, jota rakastin ja joka rakasti minua. Minulla on niin paljon muistikuvia siitä, kun olimme kahden ja minä rakastin häntä. Tai kun hän oli ihan pieni ja asuimme J:suussa Nyt minulla on lapsi, joka on kohta, ihan yhdessä hujauksessa aikuinen. Ei voi yrittää pitää kiinni siitä pienestä pojasta, joka hän oli, koska hän on aivan ihana nuori teini. Voin vain toivoa, että hän löytää paikkansa tässä maailmassa. Nyt on kaikki hyvin, perhe on turvallinen ja huolehtii arkirutiineista ja sen sellaisista ja perheellä on rahaa, niin että hänellä on varaa asioihin, joita ei minun ja hänen perheessä saisi. 

Enää tämä nuori ei suostu kävelemään kanssani käsi kädessä. Kuukausi sitten vielä teki niin. Se on vähän surullistakin, kun hänestä tulee sillä tavalla aikuinen. MINÄ RAKASTAN HÄNTÄ NIIN KAMALAN PALJON! Samalla kun poika kasvaa, minä tunnen suurta pelkoa siitä, että olenko ollut tarpeeksi hyvä äiti hänelle. Hänet revittiin minulta todella, sanoisinko jopa julmasti. Lastensuojelun sosionomeista ei ollut mihinkään. Muutamalla "energiakortilla" homman olisi pitänyt selvitä. En todellakaan ole lastensuojeluun tekemisissä yhtään sen enempää kuin on pakko. 

On myöhä, tein kielenhuollon tehtävät. Menen nukkumaan ja mietin, millä ilahduttaa lasta. Meillä oli rahat loppumassa nyt viikonloppuna ja vein lapsen syömään sushia ja elokuviin. Hän ihmetteli, että miten voi tyyppi valittaa, että rahat loppuu ja viedä sitten syömään sushia. Käytiin katsomassa Doctor Sleep ja molemmat pidettiin sitä viihdyttävänä, ei mitenkään todella todella hyvänä.