Ostimme miehen kanssa osamaksulla uuden äly-television. Se tulee minun nimiini. Maksamme sitä 13.90€ / 36 kk eli n. 478 €. Se on ensimmäinen virallisesti yhteinen ostoksemme. Suurin uutuus on se, että voi bluetooth-kuulokkeilla kuunnella televisio-ohjelmia ja mies näkee ehkä vähän paremmin televisioruudun.

Minulla on vähän huono omatunto, kun jätän usein miehen kotiin yksin, kun itse menen kirjoittaja- ja teatteriryhmiin päivällä. Kaikki ryhmät on mielenterveyskuntoutujille, mutta niissä on pikemminkin taiteen tekemisen palo kuin mikään terapiaote. Ensi vuonna siirryn mielenterveysyhdistyksen ryhmästä takaisin Työväenopiston romaani- ja novellipajaan, kun olen saanut tarpeeksi materiaalia, josta saada taas palautetta. Yhden vuoden olin siellä, kun eräs mielenterveyskuntoutuja oli tehnyt minusta lastensuojeluilmoituksen. Olin ryhmässä lukenut tekstin, jonka lapseni oli tehnyt tietokoneella toisessa huoneessa samaan aikaan. Ja seuraavalla viikolla tämä tämä henkilö soitti lastensuojeluun. - ja nyt lapsi on sijaisperheessä.

Myönnän kyllä, että tämä murrosikä sujuu minulle helpommin, kun lapsi on perheessä, jossa on 2 aikuista ja rahaa huolehtia hänen tarpeistaan enemmän. Alkoholi ei ole ongelma minulle, minä en käytä, en juo. Minulla on psyykkinen sairaus ja lastensuojelussa elivät siinä uskossa, että tämä sairaus paranisi joskus. Ei parane. Lääkehoito vie pois pahat maniat ja masennuksen, niin että minulla on hypomaniaa joskus (keväällä esim., kun tulee valoa enemmän) ja sitten tulee alakulo, joka mielestäni ei ole kunnon masennus. Asiat vain eivät siinä vaiheessa enää kiinnosta.

Jaksan vieläkin uskoa, että saisin tehtyä jotain oikeaa ja hyvää, että saisin kirjoitettua kirjan. Suomen kielen opinnot ovat sujuneet aikataulun mukaan. Joidenkin tehtävien kanssa olen taistellut aikaa ja deadlinea vastaan niin, että tehtävät eivät ole loppuun asit hiottuja, että jää olo: hyvä kun sain tämän tehtyä. Kielen asiat kuten kielenhuolto on vaikea omaksua. Osaan päihittää vaikeat asiat, mutta ulkoaopetteleminen on aina ollut minulle hankalaa. Luen tekstin kerran ja kun palaan asioihin, minulla ei ole aavistustakaan, mikä se oli. Esim. kielenhuollossa muistan vain, että tässä oli jotain, mutta mitä se muistamisen olikaan sitten, ei tietoa. Pilkuista jäi paljon ymmärtämättä, joten lainasin Helsingin Yliopiston kirjastosta Pirkko Leinon kirjan Pilkulleen! - Opas välimerkkien käyttöön. Siinä asiat esitetään niin perusteellisesti, että uskon oppivani ne. Koska tärkein, mitä näistä opinnoista lähdin hakemaan oli juuri nämä välimerkit. Fonologiasta pidän siitä, että nyt on kyse foneemeista, äänteistä ja näitä minä käytin silloin, kun osallistuin lausuntakilpailuun ja lausuin runoja. Sen jälkeen, iän myötä, on tuntunut siltä, että foneemit eivät aina mene oikein ja mökellän.