Korona karanteeni on sujunut kotona hyvin, kun minulla on a) tehtäviä avoimeen yliopistoon, b) HBO, c) avomies kotona. Draamakasvatuksen teoria on avautunut nyt vihdoin hyvin. Tiedän teatterista sen verran, että osaan verrata prosessidraamaa "oikeaan teatteridraamaan". 

Mutta eilen tuli joku kauhea notkahdus. Olin juuri ärsyyntynyt lapseni "kummin" kuvasta facebookissa. Kyseinen nainen oli kummina kastetilaisuudessa, mutta nyt ei tahdo olla tekemisissä lapsen kanssa, koska "hänelle riittää yksi kummilapsi". Viimeksi, kun juttelimme puhelimessa niin ajattelin, että he vain näkisivät toisensa, mutta tämä nainen ei tahtonut tehdä niin. Olisi EHKÄ halunnut tavata vain minut. Pistin sitten viestin, että minne poikani ei ole tervetullut, sinne minäkään en tule. 

Ja nyt minulle tuli paha olo ihan vain hänen kuvansa näkemisestä. Toisaalta en tahtoisi myöskään poistaa häntä facebook-kavareistani, koska minua kiinnostaa mitä hänen elämäänsä kuuluu ja hän ei ota yhteyttä ja kerro. Facebook kertoo. Se oli kuin "trigger", laukaisin ja menin vessaan ja olin aivan poissa tolaltani. Minulla oli todella paha olo. Ehkä sen vuoksi, että ajattelin pahaa tästä ihmisesta ja se ei ole mitään luontaista minulle. Tuntui siltä, että millään mitä teen ei ole järkeä. Että vaikka kuinka opiskelen, en pääse tekemään sitä mitä haluan, koska olen vain työkyvyttömyyseläkkeellä oleva. 

Tämä olotila kesti pari tuntia. Yritin rauhoitella itseäni pois siitä, kun menin nukkumaan ja tein meditaatioherjoitusta peiton alla suihkun jälkeen.